Kaarnalaivana aallokossa

Onko se niin, että nollaa ei ole olemassakaan? Onko nolla enemmän kuin ei mitään?
Ainakin nolla on enemmän kuin miinus yksi. Eikö olekin?

Pohdin ihmeellisyyttä nimeltään kohtalo, sillä kohtalo tuntuu toistavan itseään, sukupolvesta toiseen. Onko ihmisellä oikeutta, tai edes mahdollisuutta, muuttaa kohtaloa?

Olen ollut huviksi monelle, joku kukkakeppi tai sijaisrakastaja, mutta voiko kohtalo muuttua?

Karmea yhtälö, olla laastari haavassa jonka toinen on aiheuttanut.

Rakkaudenammattilainen, ilman että siitä saisi palkkaa, tai vailla jotta se työni olisi.

Tyhjyyden täyttää jokin, ja kun tyhjyys on täytetty, täyttäjä on tarpeeton. Sekö on osani? Se oli isäni osa, ja perinne jatkuu, vaikka se ei perinne olekaan.

Vietit vievät ihmistä, saavat lankeamaan tekoihin, kuin jokin kirous. Onko se sukuun asetettu kohtalo, tai kirous? Kummallinen tapahtuma, jonka kävi läpi esi-isäni, sitten isäni, lopulta se tuli kohdalleni: Panna joku raskaaksi, panna alulle elämää, vaikka itse ei ole sen elämän isänä vaan vain alulle panijana.

Noin kävi isälleni, kävi hänenkin isälleen, ja saman koin nyt minäkin. Eikö kohtalon kulkua saata muuttaa? Isältä pojalle periytyvä kohtalo: Panna joku raskaaksi, joku joka elää toisen kanssa, joka sitten hylkää lapsensa, joka kasvaa sitten isoksi, panee jonkun aikanaan raskaaksi, ja ketju jatkuu. Siitos-orien sukua, halusi tai ei. Kukaan ei kysynyt lupaa, ei edes mielipidettä, vaan tapahtuneeseen ajautui, aivan kuin se olisi ennalta määrätty!

Näin ei pitänyt käydä, sillä olin päättänyt jo sen, etten tekisi kuten isäni teki. Hänkin oli päättänyt... mutta kohtalo oli määrännyt toisin. Nyt on myöhäistä, piuhat poikki, mutta se ei enää tee tekemättömäksi tapahtunutta. Minusta tulee isä, mutta isä en koskaan saa olla.

Sama on nyt toistunut sukupolvelta toiselle, monen sukupolven ajan, enkä pystynyt muuttamaan kohtaloa toiseksi, vaikka yritin. Nyt kai pitäisi olla onnellinen, tein sen joka kai täytyi tehdä, annoin lapsettomalle parille jälkeläisen, vaikka itse olen kaikesta ulkopuoleinen, pelkkä siittäjä, enkä koskaan saa nähdä jälkeläistäni. Niin teki myös isäni, ja hänen isänsä, ja hänenkin isänsä.

En silti jaksa olla onnellinen, enkä hymyillä, mutta tein sen jota minulta pyydettiin... laitoin, panin, heidän lapsensa alulle.

Panin sitten toisen miehen naisen raskaaksi, heidän pyynnöstään, täytyi toiveensa, heidän kumpaisenkin.

Minusta tulee isä, mutta isä en saa olla. Jos joku nainen itkee ettei mies voi tietää mille tuntuu synnyttää... voin sanoa kyllä jotain muuta. Tuntuu haljulta olla isä, ilman ettei saa olla isä. Jos kysytään, miksi en enää hymyile, tai halua rakastua... voin olla hiljaa, en viitsi edes kertoa miksi en enää halua panna ketään.

Super-siittiöt... niin sanoi eräskin, jonka olin raskaaksi tehnyt, vailla kummankaan tahtoa, 20 vuotta sitten. Super-siittiöt, silloin se nauratti, nyt ei naurata yhtään vaan itkettää.

Tämän vuoksi siis elin näin kauan? Vain tehdäkseni sen joka minun kuului tehdä. Että kohtalo tulisi täytetyksi, että elämäntehtävä tulisi toteen.

Nyt varmaan saan jo kuolla pois, eikä enää tarvitse herätä tähän maailmaan.