Joskus on vaikeaa

Joskus on vaikeaa, kun tekee monenlaista, tulisi kaikki kirjoittaessa jaotella eri otsakkeen alle... joskus taasen nimenomaan ei tule erotella asioita toisistaan, silloin kun liittyvät samaan asiayhteyteen. Aivan turha jakaa muotoilu, sommitelmat ja luonnostelu eri lokeroihin tai luokkiin, koska ne ovat samaa asiaa. Aivan turhaa on jakaa eri kansalaisuudet ja rodut eri luokkiin, koska jokainen yksilö haluaa elämältään vain yhtä ja samaa: Hyvää elämää, turvallisuutta, elämän jatkumista, iloa, onnellisuutta ja toiveidensa täyttymystä. Samaan hengenvetoon voi lisätä, jotkut vain manipuloidaan, pakotetaan tai muutoin saatetaan tekemään jotain muuta elämällään... joskus olosuhteet tekevät ihmisistä varkaita, tai jotkin toiset ihmiset pakottavat, painostavat, yllyttävät tai ohjaavat poloiset tekemään vaikka terroristi-iskuja. Mutta se ei kuulu tähän, tai kuuluu, sillä kokonaisuuteen kuuluu kaikki ja kaikki vivahteet, sävyt, juonteet ja jopa niiden varjotkin.

Joskus on vaikeaa kirjoittaa vain taiteesta taiteena, tai sen tekniikoista ja suorittamisesta, koska helposti ajautuu tekemään filosofiaa asiasta, asian vierestä ja muitakin asioita sivuten. Aivan samaa, kuin opettaisi kuinka kengännauhat solmitaan, alkaisi selostamaan siinä sivussa, millaisia erilaisia jalkineita on olemassa, kuinka niitä valmistetaan, kuinka kengännauhat tehdään ja mistähän materiaalit niihin tulevatkaan? Juu juu, perinpohjainen, siitä olen kuullut aina... olipa kyse autolla ajamisesta, tilaustöissä, petipuuhista, piirtämisestä, siivoamisesta... " oletpa perinpohjainen ja tarkka! ". Mistä tuokin on perujaan? Täydellisyyttä tavoittaa vain harvoin jos koskaan, mutta aina siihen voi pyrkiä, aina on valhe, aina silloin kun täydellisyyden tavoittelu tuntuu mielekkäältä ja merkittävältä. Turhaa työtä tulisi välttää, sillä sellaisessa vain hukkaa aikaansa aivan hukkaan.

Olipa kyse sitten väärässä ihmissuhteessa pysymisestä, väärästä työstä josta ei " osaa " lähteä pois, turhan tekemisestä joka siis havaitaan olevan hyödytöntä toimintaa, tai miten tahansa... sama " kaava " pätee kaikkeen toimintaan, turhaa työtä tulee välttää. Isukin antama neuvo työelämään lähteneelle olikin: Jos teet jotain, tee se kunnolla tai jätä tekemättä se tyystin. Tuota viisautta noudattaen sitten on kuljetettu ihmisiä onnensa kukkoloille, jotka ovat ansainneet saada sen, tai on jätetty täysin vaille, jos eivät ole sen enempää ansainneet. Eihän viisaskaan Puutarhuri kaikkia puutarhoja kuopsuttele, ei kaikkia vakoja kynnä, eikä viljele siemeniään minne sattuu. Sen sijaan viisaudensiemeniä kannattaa kylvää. Aikansa idettyään ne alkavat kasvamaan, aivan samoin kuin kipinästä syttyy suuret liekit, aivan samoin kuten pienestä siemenestä kasvaa suuria puita, aivan samoin kuin pienistä virroista kasvaa suuria virtoja, jotka sitten yhtyvät vaikkapa mereen. Viisastuminen noudattaa samanlaista " kaavaa " ja samanlaista Laki:a.

Maailmassa toimii tiettyjä Lakeja, vaikka niitä ei huomaisi, tai vaikka niihin ei uskoisi, ne vallitsevat kokoajan, muuttumattomina. Tulee havaita suuret asiat, vaikka itse keskittyy tekemään vain pieniä asioita, tai Tulee nähdä kokonaisuus, ymmärtää kuinka se toimii, mihin perustuu, silloin oivaltaa myös suuret linjat, vaikka tekee vain pieniä asioita. Ei taiteilijakaan itse saata päättää mikä teos on taidetta, hän vain tekee, muut arvioivat.

Joskus on siis vaikeaa, kirjoittaa jotain, pidättäytymällä jossain, vaan helposti tulee sivupolkuja myöten kuljettua kokonaisuuden laidalta toiseen... sillä kokonaisuus kattaa kaiken, kaikki kuuluu kokonaisuuteen, vaikka sen ymmärrettyään ei ole tullut viisaaksi, on ainakin pivaltanut jotain hyvin merkittävää, jonka arvon usein tajuaa vasta pitkänajan päästä jälkikäteen, mutta parempi silloinkin kuin ei milloinkaan.

Eilen kuulin sen taas... " Olet sinä kumma lintu! ". Kun höpöttelin ja pistin asioita leikiksi, mutta silmänräpäystä nopeammin esitin syvällisiä filosofioita, ja taas jatkoin naureskellen asioista vitsailua. Eivät ihmiset aina tiedä kuinka minuun tulisi suhtautua, sama ihminen saattaa kujeilla kuin pikku pentu, ja myös pyörittää suuriin kysymyksiin vastauksia. Niin, onhan minulla ollut aikaa pohtia asioita, jopa 24 tuntia vuorokaudessa, aivan kuin muillakin, ei sen vähempää jos ei enempääkään. Miten aikansa kukakin käyttää, se on yksilöllistä ja kun aikansa rautatankoa hioo, saa neulan aikaiseksi. Ainoa pula on vain, jos ei aikonut tehdä neulaa, siitä vain syntyi sellainen. Siksi on merkittävää välillä pysähtyä katsomaan. Tulee katsoa taakseen, tulee katsoa eteensä, tulee katsoa tähän hetkeen ja siten saa selvilla: Onko nyt kaikki kuten pitää olla, onko kaikki mennyt siten että voi olla tyytyväinen, onko suunta pysynyt kurssissaan ja pitääkö jatkaa samaa linjaa, vai kääntää ruoria, jotta välttää mahdolliset karikot. Niin voi helposti löytää Onnenavaimet ja Viisastenkivet, jotka eivät yleensä ole kovin salatut tai piilossa, vaan aivan näkyville kätketyt.

Joskus on vaikeaa päättää, kirjoitanko kaiken yhteen vai teenkö kaikista omat kirjansa. Typistäminen ja tiivistäminen on kuin kompromissi, jonka tekeminen tekee tehdyn turhaksi.. ja turhaa työtä ei huvita tehdä. Jos siis minun tulisi valita kahdesta vaihtoehdosta, vaikka mustasta ja valkoisesta, jompi kumpi, kumman valitsisin? Valitsisin molemmat, silläkin uhalla, että menettäisin ne kummatkin. Kahta kun ei saata rakastaa, on vanha väittämä. Voin minä helposti rakastaa kahta, tai vaikka kolmeakin, viittäkin, sillä rakastan nytkin paljon useampaa, yhtäaikaa. Poikamiehenä se on mahdollista, sillä uskoton ei ole, vaikka rakastaa kuinka montaa hyvänsä, vaikka kokonaista haaremia. Tällöin ei olekaan kukkona tunkiolla, vaan kukkona kanatarhassa, ja se on varsin tyydyttävää. Ketään ei silti saata omistaa, ei vaikka vain yhtä vain rakastaisi. Elämä on lainaa, joka on aika jonka on lainaan saanut, mutta sen ei tarvitse olla surullinen tarina, vaan sen voi pitää iloisena tarinana, itse kuitenkin usein itselleen murheensa valitsee... kannattaako siis valita ilot vai surut? Se on jokaisen itsensä päätettävissä.

Voisin kai oikeastaan alkaa kirjailijaksi, koska tekstiä syntyy jatkuvasti ja elämä antaa ajatuksia ajateltaviksi, joista uusia tekstejä syntyy, niin kauan kun on elämää. Jos alkaisin kirjailijaksi, kuolisin pian pois, sillä tekstejä ei saata syödä, vaikka samojaan joutuisikin joskus nielemään, eikä nettiin kirjoittaminen tuota mitään taloudellista hyötyä, ehkä tämä on siis hyödytöntä toimintaa... jonka ehkä joutaa laittamaan bittien taivaaseen, kuten niin monet tuhannet kirjoitetut rivit ovat aikanaan joutaneet.

Sitä pohtien ehdin vielä panna maata, toivottavasti se ei pane pahakseen eikä tule raskaaksi, olii aika noloa jos siitä panosta narahtaisi, joten olen vain salarakastaja, jota ei panna kahleisiin sillä vankina ei olisi kiva olla, rakastan vaputtani joka kaikki tarpeeni tyydyttää.

Hyvä päivä elää tänäänkin. Toteutukoot jokaisen hyvät toiveet ja löytykööt tyytyväisyys tyytymättömyyden sijaan.