Sanovat

Sanovat ettei Tuulella ole ystävää? On sillä, minä olen Tuulen ystävä. Olen ollut jo kauan. Onko Tuuli minun ystäväni? Ei se ainakaan vihamieheksi ole osottautunut.

Kun on aikanaan tuntenut monia merkittäviä, muistaa heidät yhä, he elävät minussa, koska ovat sisimmässäni, muistoissani ja siis elämässäni.

Tulisko olla suurista suurin, mahtavista mahtavin, voimakkaimmista voimakkain, jotta kaikki olisi hyvin? Ei tule olla voimakkain, ei suurin, ei vahvin, sillä jos niin olisi, aikanaan joku tulisi ja sanoisi: Haastan sinut, eikä kukaan pysty olemaan ikuisesti haasteiden voittaja.

Haastoin elämän, silloin lapsena. Sanoin: En tule koskaan vanhaksi, elän 250 vuotiaaksi! Tavallaan kadun haastetta, koska ymmärrän häviäväni aina lopulta, mutta en luovu ilman taistelua.

Elän ihan vaikka piruuttaan ja katson millainen kiitos lopussa seisoskelee, vaikka ei kiitos taida stondata, löhöilee se kiitos potkällään ja saattaa jopa haukotellen sanoa: Ai sinäkin jo vihdoin saavuit?

Harrastan elämää, vaikka se on työni ja huvini, tai voi se ammattinikin olla. Mitähän verottaja sanoisi, jos sanoisin että olen ammatiltani elävä.

Hulluksi kai olen tullut, kun en näe ufoja vaikka kuinka taivasta katsoisin aukealla paikalla, korkealla kukkulalla ja näen sieltä laajalti. Muut näkevät ufoja, tai ovat näkevinään, miksi minä en? Miksi en saata uskoa, että yhden ristikuolema pelastaisi monia. Olen uskomattoman uskoton, mutta uskon minä kuitenkin, johonkin. Jos menen Valamoon, joudun näyttelemään uskovani johonkin jollakin tapaa, vaikka en uskoisikaan. Valamon luostari ei taida olla oikea paikka loppusijoitustani silmällä pitäen, eihän sielläkään voisi olla kuten olen.

Hylkään kaiken, annan pois tavarani, asuntoni, otan reppuni ja käyn. Koiriani en anna, en edes kissaakaan. Ne ovat kerran sanoneet minulle: Ei minulla ole muutakaan paikkaa jossa olla, saanko olla sinun luonasi? Olen antanut lupaukseni, enkä heitä heitä pois. On tuossa muutama hämähäkkikin, en ole niitäkään häätänyt, vaikka eivät ole kysyneet lupaa olla tai saako olla ollenkaan. Mikä minä olisin ketään teilaamaan tai tuomitsemaankaan? Olen vain ja katselen, kun kerran tänne synnyin.

Sanovat, sanovat mitä sanovat, mitä minä siitä piittaisin, kun eivät minua tunne enkä minä tunne heitä. Saatan kyllä monesta nähdä helposti pian läpi, mutta sitä ei aina passaa sanoa ääneen, miksi tulisikaan bensaa liekkeihin valaa.

Otan aika lepoisasti, kun sydän ei ole enää sotaan valmis aina, pääsen vähemmällä ja säästyn pahalta. Paha olisikin aika kusessa minun kanssani, kun ei saisi otetta mistään, ketterästi kuin kissa hyppelisin iskujen tieltä, miksi iskujen eteen tulisikaan jäädä. Jeesuksenne oli vähän tyhmä! Kerjäsi iskuja, ei edes koettanut väistää niitä, ja menehtyi sitten kun jäi jyrän alle. Hitler oli vielä tyhmempi, luuli että maailman voisi voittaa! Pyh. Maailmaa ei voiteta sodalla eikä rakkaudella, sillä maailma on mahtava vastus, vähän kuin se suuri ja mahtava itänaapuri... hyökkääpä sinne ja käy kuin Napoleonin ja " aatun ". Parempi on siis olla sotimatta, olla liikoja rakastamattakaa, rakastaa vain, ihan hiljaa, katseellaan, ihan kuin ei täällä olisi olemassakaan.

En kirjoita kirjaa valmiiksi, vaikka on se jo valmis. Tein sen koska se tuli tehdä, mutta se ei tarkoita että se olisi pitänyt antaa julkaistavaksi.
Vapautin itseni monesta hyvästä ja pahasta, koska huomaan sen olevan oikein. Se se vasta oli vapauttavaa! Olenko nyt itseni vapahtaja? Juu, olen mä. Olen vapauttanut itseni monelta kurjuudelta ja pilkalta, myös menettänyt mahdolliset kehut ja kiitokset, helpomman elämän ja vaikeamman osan. Tyydyn nykyiseen, ja tiedän, olisi voinut helpommallakin päästä, pahempaan joutua, joten nykyinen on aivan sopiva.

Lopullisesti näin päätin, ene enää tee taidetta, en kirjoita mitään, en juuri muutenkaan puhu kenellekään, en edes ala lisääntyä, jotta noidankehän poikki laittaminen käy kerta laakista.

Mitä sitten teen? Minä kävelen. Olen syntynyt kävelemään, vaikka autoa ajamaan kasvoin. Kävelen, minä vapaaksi syntynyt, minä kävelen. Niin kauan kun on yksikin polk kulkematta, minä kuljen. Kun kaikki polut on nähty, sitten loppuu sekin ja lopuusa löbailee kiitos, joka tuskin sanoo yhtään mitään.