Joups!

Hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tuli kysely Uudesta-Seelannista asti! Kyselivät kaikenlaista Suomesta, ja vastasin kaikenlaista Suomeen ja Suomalaisiin liittyen.

Kuten jo tiedettyä, varjagit asuivat nykyisen Suomen alueella aikanaan, ja tekivät viimeiset viikinkiajan ryöstelyretket esim. Novgorodiin. Polveudumme siis myös viikingeistä, vaikka sitä olisi mahdoton uskoa. Historian kirjoitukset kuitenkin osoittavat noin asioiden olevan.

Viikingit eivät olleet mikään erityinen kansa tai kansakunta, vaan yleisnimitys tuon aikakauden " merirosvoista ", noin ylimalkaisena vertauksena ilmaistuna. Myös Puolalaisia viikinkejä oli, ja Virolaisia, yhtä lailla kuin Suomalaisia ja muita Skandinaaveja. Afrikkalais tutut aika usein jaksavatkin sanoa: " Skandinaavit ovat viikinkien jälkeläisiä ". osin totta, eivät kaikki Skandinaavit tietenkään viikinkejä olleet, ei kaikki moottoripyörä jengiläisetkään kuulu tiettyihin prosenttijengeihin, eivätkä kaikki Suomalaiset osaa mitenkään hyvin hiihtää, eikä kyllä kaikki ole mitään syntymälahjakkaita autonkuljettajia, vaikka muka olemme " rallikansaa ".
Moni helposti uskoo, että olemme rallikansaa... mutta ei sitten meinaa uskoa että mekin olemme viikinkien jälkeläisiä. No, kaikki eivät olen rallikansalaisia, eivätkä kaikki ole viikinkien jälkeläisiä, joten turha jaaritella esen enempää, vaan asiaa voi lukea historian kirjoista jos haluaa faktaa asiasta.

jep.

Palloteltuani aikani, pitäisikö hankkia vaimo, lapsia vai ei, päädyin päätelmään: Ei minun tarvitse hankkia vaimoa, eikä lapsia. En ole yhtään huonompi tai epäonnistuneempi ainakaan, vaikka en hanki jälkeläisiä ja vaika testamenttaisin kaiken mielettömän omaisuuteni kummipojalleni, tai vaikka valtio aikanaan omisi kaiken.
Mieletön omaisuus ei ole rahallisesti arvokas, tuskin edes kulttuurillisesti merkityksellinen, koska se on lähinnä henkistä pääomaa! Rikas olen, koska minulla on rahaa mistä tuhlatakin, mutta köyhä olen, koska rahoillani ei linnoja rakenneta, tuskin edes pilvilinnaakaan.

Kun olen jo tuhlannut kolme omaisuutta, hankin neljännen, vaikka ei se ole niin sanottua että neljäs omaisuus tuosta noin vain luodaan. Voihan se jäädä haaveeksikin, mutta yrittää pitää. Pohjalta on helppo ponnistaa, saa tukevan jalansijan ponnistukseen, ja jos tuuri on mukana, aina on mahdollisuus onnistuakin, vaikka olisi kuinka pieni mahdollisuus.

Viikingit kiinnostaa, vaikka eivät enää niin paljoa kun niistä olen lukenut oleellisimmat teokset. Huomaa, että aivan yhtä romantisoituja kuin mitkä tahansa paimentolaiset tai barbaarit. No, moni saattaa ihailla vaikka Tsingis Khania, mutta moniko ihannoi Argentinan, Perun tai Nepalin paimentolaisia? Coyboyt saattavat herättää yhä ihmisten kiinnostusta, koska elokuvat tekivät heistä kiinnostavia aikanaan, kuten merirosvoista, samuraista, intiaaneistakin.

Mitä kiinnostavaa on intiaaneissa? Ei mitään, silti heidän elämäntapansa kiinnostavat, vaikka elämä oli kovaa ja kovaa kuten elämä oli Suomessakin. Kuka ihailee intiaaneja? Voi kysyä, kuka ihannoi olien esi.isiemme aikaa, vaikka kivikauden aikana? Kai joku, mutta varmaan hyvin harva, jos ainoakaan.
Elokuvilla muokataan ihmisten maailmankuvaa, todella merkittävästi, ja se kyllä näkyy joka päiväisessä elämässämme. Onko se harmi vai hyöty? Riippuu niin miten asiaa katsoo ja katsantakantakin vaikuttaa.

Moni haluaa luosa jonkin maskin itselleen. Joku haluaa uskotella olevansa kovis, tai on sitä aivan oikeasti. Moni haluaa antaa itsestään kuvan, jotta on menestyvä ja varakas. Moni onkin, mutta vaikka omistaisi vain yhdet bootsit... on ylpeä jalkineistaan, aivan kuin ne olisivat joku ylpeyden aihe. Mikä on ylpeyden aihe? Ei mikään, ihmisen tulee olla nöyrä, ei anteeksi pyytelevä, vaan kiitollinen. Kiitollinen että tuuri on ollut mukana elämässä, vaikka kaikki ei ihan niin mennytkään kuin lapsosena uskalsi toivoa ja haaveilla.
Mitä siitä, jos ei ymmärrä olla kiitollinen? Ei sen mitään väliä, kukapa meistä olisi joku toistaan tuomitsemaan tai edes arvostelemaan, silti sellaistakin tapahtuu. Se on normaalia, ja kuuluu elämään.

Kun joku päivä akikki maallinen oamisuuteni mahtuu yhteen selkäreppuun, olen ihan tyytyväinen. Siihen on vielåä matkaa, mutta kaikki aikanaan.
Silti: Muotoilijana ja kuvataiteilijana minua kiinnostaa illuusio. Kinnostaa myös materiaaleista lasi eniten, vaikka en lasinpuhaltaja olekaan. Sääli tavallaan, ettei minusta tullut lasinpuhaltajaa, mutta osakseni valikoitui toisenlainen tekeminen ja toisenlainen työ, joka ei sekään ole yhtään hullumpaa. En sure, kun ei ole surettavaa, en valita kun ei ole valitettavaa. En kärsi, kun ei ole kärsittävää. Tässähän tämä menee, huvista tuli työ ja työstä tuli harrastus, joskus voi käydä noinkin, ja lopulta olen aivan tyytyväinen asioiden kulkuun.

Keräilen kaikenlaista tietoa muistiin ja linkkeihin kalottireittiin liittyen. Jos homma onnistuuu, että kierroksen voi kulkea kävellen ala kahden kuukauden niin hyvä on. Ellei se onnistu, en menetä yöuniani, on kuitenkin jotain johon tähdätä, se on merkityksellistä, ei onnistuminen ole aina se tärkein asia. Kirja Zen ja jousella ampumisen taito kertoo samasta asiasta toisin esimerkein. Jousi jännitetään ei mitään varten. Laukaisu lähtee oikealla hetkellä, sitä ei suoriteta, silti se tapahtuu. Sen saattaa ymmärtää lansimainenkin ihminen, tai sitten ei suostu ymmärtämään. Se ja sama minulle.

Sopiva ajankohta reitin kulkemisen aloittamiseen on kesä 2011, tällä hetkellä se tuntuu parhaalle ajankohdalle. Aiemmin ei ole mahdollista, myöhemmäksi lykkääminen olisi samaa kuin ei koskaan edes yrittäisi, joten sopiva on oikea ajankohta, ja se asiaa harkittuani tuntuu olevan kesä 2011. Tosin norjankkieltä en varmaa ehdi oppia riittävästi ennen ensi kesää, mutta ei kai sen niin väliäkään, kunhan nyt edes avuttomasti ellei auttavasti, niin sekin on tyhjää parempi.

On siis tavoite ja suunnitelma, toteutusta vaille, ja toteutumisen todeksi tekemiseksi tulee säästää rahaa sekä treenata, eli kävellä. muuta ei tarvitsekaan ja aika näyttää kuinka kaikki tulee käymään.