Läpileikkauksia.

On sanottu, tulisi aika ajoin pysähtyä tutkimaan elämäänsä. Mitä on tehty, mitä on jäänyt tekemättä, mitä haluaisi tehdä ja mitä tulisi jättää tekemättä, tai alkaa tekemään toisin.

Meillä on jokaisella vain yksi elämä, joka kiitää ohi ennen kuin huomaakaan, ellei pidä varaansa. vaikka varansa pitää, kiitää aika silti menoaan, sen tiedämme. Joskus kaikki valuu kuin hiekkaan, eikä mistään saa otettakaan. Tulisi elää koka ajan täysillä, kybällä, kuten eräät ovat sanoneet minun tekevän. Joskus en ole oikein ymmärtänyt tuota sanontaa, mutta pikku hiljaa olen alkanut oivaltamaan mitä tuolla on tarkoitettu.

Vanhoissa taolaisissa ja itämaisissa kirjoituksissa sanotaan, kun teet jotain, tee vain sitä asiaa ja jätä muut tekemiset ja asioiden pohtiminen mielestäsi. Keskity vain yhteen tekemiseen kerrallaan. Läsnimaisessa yhteiskunnassa tuo on juuri päin vastaista, kun pyritään tekemään monta asiaa yhdellä kertaa, on monta rautaa tulessa samaan aikaan, pyritään tehokkuuteen. Kunmpi tapa on oikea ja kumpi väärä? Molemmat tavat ovat oikeita. Kaikki riippuu tarkoitusperistä eli siitä, mitä tavoitellaan ja mitä halutaan, mihin pyritään.

Ruodin jatkuvasti elämääni, ehkä ihan liikaakin, mutta en halua menettää hetkeäkään elämästäni ilman etten huomaisi eläväni. Olen mieltänyt elämän siten, että kun on synnytty, eletään. Kun joutuu käymään työssä, tehdään työtä kärsimättä siitä että joutuu tekemään työtä, vaikka mieluummin huitelisi aivan muissa maailmoissa kuin työelämän pyörteissä. Työstä on tullut tapa joka kuuluu elämään, eikä se ole ilo eikä kärsimys, vaan yksi asia joka kuuluu elämään. Hukkaahan siinä aikaansa, mutta toisaalta saahan siitä palkkaa. Se mahdollistaa taiteen tekemisen, joka vaatii rahallisia hankintoja, aikka voi taidetta tehdä ilman rahaakin. Aina konstit löytyy kun tahtoa riittää.

Tunnustelen sellaisten suurten taitajien työtä, kuten Juice Leskinen ja Pentti Saarikoski. Kumpikin kuolivat aivan liian nuorina, vaikka ei kuollut sitä sure, milloin elämä on päättynyt. Muut surevat, ei " päivän sankari " itse.
Arvostan enemmän Juicea kuin Saarikoskea, koska Juicen teokset ovat mittaamattoman suuret verrattuna monen muun rinnalla. Jopa Saarikoski jää toiseksi, vaikka ei hänkään aivan toimeton tai aikaan saamaton ollut.
Juice laittoi itsensä likoon, jopa oman terveytensä. Ei sellaisilla elämäntavoilla voi pitkään elääkään, kun tupakka palaa aina. Taisi olla ketjupolttaja, tuumaa toinen ketjupolttaja. Minultakin onnistuu tupakka-askin polttaminen viidessä tunnissa, eivätkä hälyytyskellot soi. Joskus kyllä muistan, pitäisi lopeettaa tupakointi, tai ainakin vähentää sitä merkittävästi.

Katselin Juicen viimeistä haastattelua useaan kertaan. Ihmisen tulee pyrkiä elämässään eteenpäin, ja vaikka olisi onnellinen, silti tulisi pyrkiä parempaan. Jos ei parempaa tai enempää voi saavuttaa, niin terveellisemmillä elämäntavoilla ainakin elää pidempään, väittävät terveyden tutkijat.

Arvelen, ettei Juice koskaan itsekään osannut ymmärtää, miksi poltti tupakkaa niin paljon, vaikka varmasti itsekin tiesi polttavansa enemmän kuin olisi ollut tarve. Joillekin tupakka on samaa kuin ruoka tai karkit joillekin muille, sitä vain napostelee vaikka ei ole nälkäinen.

Juice kyllä oli ihmemies. Unohtui jonnekin, ja sitten yht´äkkiä teki jonkun biisin ja oli taas pinnalla. Sama toistui monta kertaa, palasi aina uudelleen ja unohtui taas, palasi taas aina uudelleen. Raskaan sajan nyrkkeilijät olisivat onnellisia moisesta saavutuksesta, heistä harva palaa toistamiseen huipulle kerran huipulta tiputtuaan tai sieltä väistyttyään, vaan Juice teki samanlaisia takaisin huipulle palaamisia useasti ja olisi pystynyt palaamaan aina uudelleen huipulle taas kerta toisensa jälkeen. Sellainen on merkki suuresta osaamisesta, johon ei pysty edes Frederik, eikä edes Elvis pystynyt.

Jope Ruonansuun joka albumilla on yksi helmi, muut biisit vain täytekamaa. Juicella niitä helmiä oli vähän joka lähtöön, useasti, ja monia. Vieläkään ei täysin ymmärretä Juicen suuruutta, hän yhä yllättää, jopa minunlaisen musiikin suurkuluttajankin.

Omaa elämääni läpileilkkailen. Niin monta tarinan aihetta, ei minusta, vaan ihmisistä joita olen elämäni aikana kohdannut ja joihin olen tutustunut. Toki itse on moniin vääriin vuonoihin uinut tai uitettu, muuten ei ihmisiä olisi tavannut tai kohdannut, eikä elämänkertomuksia olisi kuullut. En vain aivan tarkkaan tiedä, kuinka kaikesta kirjan leipoisin, ja lukisiko sitä kukaan koskaan. Itselle on kuitenkin ollut merkittävää kun on jälkeenpäin tajunnut olleensa etuoikeutettu, kun on saanut katsoa miljonäärin kotia, on tutustunut hänen sielunmaisemaansa elämäänsä. Kuitenkin samana ihmisenä on päässyt juttelemaan elinkautisvankien kanssa, kuullut heidän tarinansa, nähnyt pintaa syvemmälle, omia lapsiaan rakastavina ihmisinä, eikä minään epäinhimillisinä olentoina.
Samana ihmisenä olen nähnyt avioparien iloja ja suruja, ollut lohduttajana lapsensa menettäneen surussa olkapäänä jota vasten itketään. Ollut perhevälivallan osallisten kuulija ja erotuomari. Onjo vaikeampaa kuin parin kumpoikin osapuoli on oma kaveri, ja koettaa luovia näiden ymmärtäjänä, olematta kumpaakaan vastaan, olla molempien puolella, ymmärtää kumpaakin.

Miten helpolla olisin päässyt, jos minusta olisi tullut vain ihan tavallinen duunari. Olisin perustanut perheen, pelannut potkupalloa, käynyt työssä, katsonut urheilua televisiosta ja istunut pubissa heittämässä tikkaa tai möllöttänyt vaan. Niinhän minä nuorena unelmoin. Hankin vaimon, pari lasta teen, lainaan pankilta rahaa ja hankin ison talon ja siellä me sitten asuttaisiin. Toisin kävi. Minusta tuli kulkuri, ei kenenkään rakas, mutta monen juttukaveri ja huolien kuulija, niin kuin pakollinen paha, ja kuitenkin laastari jota haavaan vaaditaan, liian äänekäs hiljaiseksi, kuitenkin hiljaisuuden rikkoja silloin kun jonkun pitää hiljaisuus rikkoa. Ja miksi? Ei hajuakaan!

Itse olen ihan onnellinen ja hyvilläni siitä, että kaikki on ihan hyvin. Jos tekisin kotisivut, ne alkaisivat jo monelle tutuin sanoin: Taiteilijana minua kiinnostaa eniten illusio.

Illusio on oikeastaan koko elämä. Kukaan viisinkaan ei ole vielä keksinyt, miksi me olemme, mikä on kaiken tarkoitus. Miksi juuri sinä olet kokenut elämässäsi kaiken sen jonka olet kokemaan joutunut, ja miksi se kaikki on sinun pitänyt kokea? Onko kaikki sattumaa? Tuskin, tai sitten on. Mitä väliä silläkään? Ei kai mitään! Silti: Harva on istunut isonkihon kanssa jouluna hänen kodissaan vieraana, ja harva on kuullut ihmisen tappaneen kertojan tarinaa lapsuuden riemuista ja suruista kuin uskottuna henkilönä. Olen joutunut, tai päässyt sellaiseen osaan, etten itsekään ihmettele miksi toivon: Olisipa luostari johon mennä, jossa saada olla ihan hiljaa, näpertää vain vaikka jotain merkityksetöntä ja saada unohtaa se minkä on nähnyt, kuullut tai johon on joutunut.

Muutama on menneenäkin vuotena sanonut, ala rokkariksi! Miten rokkariksi aletaan? Pitäisi kai kysyä itseäni viisaammilta. vaan kun en halua olla rokkari, enkä halua olkaa sellaiseksi! Sellaista tekevär he, joilla on kutsumusta sellaiseen. Minä olen syntynyt kävelemään, kasvanut ajamaan autoa, kummastakin on kokemusta, vaikka en edes tiedä miksi?

Juice sanoi osan totuutta: Se jossa on hyvä, sitä tulee ruokkia. Kun olen verbaalisesti lahjakas, sillä tulisi ratsastaa. Taolainen sananlasku on, joka on heikoin lenkki, sitä tulee ensin vahvistaa. Hämmästyttävää kyllä, Ben Weider sanoo samaa: Harjoita heikoin lihasryhmä ensin, niin se tulee vahvemmaksi. Totta, mitä hyödyttää vanhempaa vahvistaa, jos heikoin on se akilleksen kantapää johon homma sortuu, jos se sortuu.

Kumpi olisi kansan filosofi, Juice vai Esa Saarinen? Juice se olisi, niin minä mietin.

Kun mä meen, mä en mee vanaveessä, vaan mä uin ite erellä. " Näin se menee sano Seppo "(*), ja Seppo sano muitakin kuolemattomia lausahduksia ( "liika on liikaa", "mennään tilanteen mukaan", "voi voi, jos auto on rikki, ei voi ajaa. Auto pitää korjata ja taas voi ajaa." , " Onneksi jumala oli paikalla " ).
* Seppo on Seppo Kouhia, toimitusjohtaja, joka oli minulle kuin isäpuoli ja minä jälkeenpäin tajuten hänelle kuin poikansa, hukivili, jolla nimelä hän minua kutsui... kaikkilla ei ole Rautavaaran Tapsan poikaa omana poikana, mutta Sepolla sellainen oli, kuskina ja poikanaan. Yhä muistan ne hetket, jolloin juteltiin kahdenkesken privaatisti, ne ovat tavallaan elämän suola ja sokeri. )

Seposta ei kaikilla ole hyvää sanottavaa, mutta minulla on vain hyvää sanottavaa. Hyvää sanottavaa on myös ihmisestä O ( nimiä kun ei pahemmin kuulemma saa mainita ) jonka päivisläiset tuntee. Kaikilla ei omenasta jäänyt hyvää sanottavaa, mutta minulla ei jäänyt hänestä mitään pahaa sanottavaksi. Kuitenkin hänet ehdin tuntea edes jotenkin, ja ehdittiin olla Klondykessäkin, ja muutamassa muussakin paikassa.
Hämmentää yhä, miksi minun piti ehtiä olla yhdesääs jos toisessa? Ei kai sillä väliä, ei silloin, ei nyt eikä jatkossakaan. Monen haudoilla silti yhä käyn, se kai " miehen on tehtävä joka kuuluu miehen tehdä " , sanoi aikanaan Pet, Eb oikein uskalla kirjoittaa ihmisistä heidän omilla oikeilla nimillään, koska en halua loukata ketään, vaikka varmaan satutan tahtomattani monia tahtomattani satuttaa.

En vain tiedä enkä ymmärrä, miksi minun on niin monia pitänyt oppia tuntemaan ja monien kanssa olen kaverustunut, aivan kuin silta olisin ollut monien ihmisten välillä tai heidän joukossaan, kuin joku yhdistävä tekijä tai jotyain. Mutta miksi? En osaa edes aavistaa.

Joku päivä muutan pois Suomesta, riittävän kauas, ulottumattomiin. Silloin saatan kirjoittaa vapaammin, Islannissa vaikka, paikoista joissa asuin, paikoista joihin pääsin, henkilöistä joihin tutustuin, maailmasta jonka näin, ihmisistä joita vastaan on tullut.

Yhä ihmettelen: Miksi Amerin kulma oli kaikille tuttu vuosikymmen sitten, nykyään kukaan ei tunne sitä, vaikka samaan aikaan kurvin tietää jokainen vaikka hesarin kulmaa ei tunne monikaan.Luulisi, että jokainen tietää mistä hesari alkaa, tai mikä on stadari? No, moniko meistä kokeillee kuinka auto huilaa, kun huilamisen tunnemme lööbaamisena.

Ota ny meistä joku tolkku!