Onni on kuin perhonen...

Loppu elämän ainoa tarkoitukseni on toteuttaa asioita joita aina halusin toteuttaa.
Selviän helpolla unelmien toteuttamisesta, sillä lähes kaiken niistä saatan saavuttaa kävellen ja osan käsillä tehden.

Vuosia sitten huomasin elämäni tuleen valmiiksi, ja syntyi suunnaton tyhjyys. Oli kuin olisin vain kuolemaa odottanut, sillä kuiolema lopettaa tyhjyyden saapuessaan. Ei voi elää, jos on jo kuollut.
Joten jotain oli tehtävä. Ryhdyin muistelemaan mitä halusin tehdä lapsena, nuorena, aiemmin elämässäni. Muistin käyneeni Kalottireitillä, mutta en kulkenut sitä kokonaan. Muistin monia muitakin asioita, joita olin tykännyt tehdä ja joista olisin tykännyt, mutta jotka jäivät tekemättä. Niitä nyt vain toteutan, vailla kiirettä, vailla tarkoitusta ( tarkoitus kyllä on, se pitää tyhjyyden poissa ), enkä kilpaile kenenkään kanssa, en edes itseni kanssa, minun ei tarvitse kilpailla.

Moni halusi mustan vyön, moniko hankki? Moni halusi upean kulkupelin, ja moni hankkikin sellaisen... kellä oli Chevy, kellä HD, kellä Caddy, kellä Dodge jne. ja hitosti rahahuolia samalla, ja kuitenkaan se ei ollut se joka lopulta olisi aidon onnen tuottanut ( suomen bens ja autoveroilla ei todellakaan! ). Moni hankki kauniin puolison ja kaikkea omaisuutta muutakin, monilta jäi aikeeksi.

Minä löysin onnen kun lakkasin haluamasta. Moni huoli haihtui samalla pois. Samalla alkoi jäämään rahaa enemmän oleellisuuksiin, joka on sentään aika merkittävää. Suurten kokemusten sijaan tyydyin pieniin kokemuksiin, vaan yllätys kyllä, pienistä kokemuksista olikin suuri ilo. Ei pienet ilot paljoa maksa, ja ne on helppo tavoittaa, suorastaan lähes vaivatonta, vaikka pienen vaivan joutuu itse näkemään.

Aina on sanottu, jotta kävelen paljon. Vähättelin asiaa, että se vain johtuu köyhyydestä. Totta toinen puoli, sillä jos auto olisi alla, olisin köyhä. Toisaalta taas kävellen kulkijana rahaa ei kulu penniäkään, mutta pääsee paikkoihin joita muuten ei koskaan näkisi. Parasta kaikessa on, en ole kenellekään koskaan ollut kateellinen siitä, että jollain on jotain ja itse tyydyn olemaan havittelematta samaa ja saatan olla ilman kateutta.Vaikka minulla ei olisi mitään, on minulla samalla kaikkea, ja sellaisen huomaaminen auttaa huomaamaan, olen todella onnellisessa osassa. Ei siis ihme että jätkä jaksaa aina nauraa, jäädä juttelemaan vieraidenkin kanssa, ja pilke silmäkulmassa syttyy aina niin helposti.

Muistan laulun: Kiitos elämälle, vaikka en hihhuli olekaan, voisi
melkein laittaa kädet ristiin ja sanoa kiitos elämälle, mutta sormien
ristiminen on muiden juttuja, joihin en sotke itseäin, jos en myöskään
pilkkaa uskonmenoja harjoittavia ihmisiä, paitsi ehkä joskus vähän
saatan irviä... kukapa meistä olis täydellinen... ; )

No, joka tapauksessa. Kun muistelee mistä lapsena oli iloinen ja tuli onnelliseksi, sellaisia asioita toteuttaen aikuisenakin saa iloa elämäänsä, ja niinpä vain toteutan omia haaveitani sen minkä ehdin, ilman sen suurempaa meteliä.

Elämäntarkoituksen olemuksesta:

Elämäntarkoitus asia. Sen löytäminen ei välttämättä ole helppoa, vaikka moni etsii sitä paljon kauempaa, tai toisesta ihmisestä.

Monesti itsemurhaa pohtivat ihmiset, jotka tuntevat ettei ole " mitään syytä " elää, tai ideologit jotka ovat tajunneet ettei mitään jumalaa ole. Ihmiset, joilla on vaikkapa lapsia tai lapsenlapsia, eivät koe elämää mielettömäksi, vaan jaksavat pakertaa jälkeläisten vuoksi, saavat elämäntarkoiuksen siis elämällä elämäänsä jonkin vuoksi tai jotakin varten.

Ideologeista aina tulee mieleen Ludvig Wittegstein. Filosofi, joka elämänsä ajan uskoi jumalaan, mutta lopulta huomasi ettei jumalaa ole, murtui ja teki itsemurhan. Monia muitakin samalla tavalla tai eri tavalla särkyneitä ja elämäntarkoituksen hukanneita on. Omassakin elämässä on joitakin tuttuja, jotka ovat päättäneet päivänsä itse. Kipeä aihe monelle, varsinkin asian kanssa eläville omaisille.

Monet lähteet puhuvat, jotta on tärkeä olla sopusinnussa itsensä kanssa, tai yllytetään etsimään ja löytämään elämäntarkoitus. Aika helppo kehottaa sellaiseen, mutta samalla jättävät kertomatta kuinka se tapahtuisi ja mistä elämäntarkoituksen löytäisi, tai mistä sitä ylipäätään tulisi etsiä.

Itse elän vailla tarkoitusta. Koska synnyin, elän, miettimättä miksi tai minkä vuoksi. Tavallaan tarkoitus on, tai sitä ei ole, mutta sillä ei ole minkäänlaista merkitystä Olipa sitten kaikkii vain sattumaa tai jotain muuta.

Jos ihmisen elämäntarkoitus on vaikka löytää sisäinen rauha, tai tulla täydelliseksi ( mitä sekin sitten on? ) tai " vain " syntyä, jatkaa sukuaan ja kuolla pois aikanaan, tai mitä hyvänsä, niin loppujen lopuksi elämäntarkoitusta kuvaa melko osuvasti Juicen ja Mikon laulu: Muu on, herttaisen yhdentekevää, kunhan itsensä kanssa pärjää... ympäripyöreästi tulkittuna lainauksena.

Tavallaan elämäntarkoitus on turhautumisen välttelemistä. Jaksaa joka päivä suorittaa tietyt asiat, kokematta niitä tuskaksi. Erät itämaiset tavat ovat ehkä perua tuosta, kuten tee-seremonia pitkän kaavan mukaan, tai jousella ampuminen... jotka kummatkin määritellään taiteeksi. Tavallaan tehdään jotain, kyseenalaistamatta mitään miksi tulee tehdä kyseinen asia, ja sitä kautta asioille tulee tarkoitus, olipa asialla lopulta mitään sen suurempaa merkitystä. Kuitenkin se opettaa itrsekuria. joka on merkityksellinen asia, sillä sehän on samaa kuin oman mielen hallinta.

Jos elämäntarkoitus on pyrkimystä sellaiseen olotilaan, että on mukava olla, teki mitä hyvänsä, tekemisestä tai tekemättä jättämisestä tulee hyvä ja olo ja levollinen mieli, josta kuitenkin tuntee sisimmässään iloa ilman intoilua, on tavallaan saavuttanut mielenrauhan ja sisäisen tasapainon.

Entä kun on saavuttanut kaiken, eikä enempää saata saavuttaa? Se on just kuin jousella ampuminen, tai siveltimen veto silkkipaperille... kun nuoli on ammuttu, sitä ei saata vetää takaisin vaikka menisi hiukan syrjään täydellisyydestä, tai siveltimen veto joka on tehty, ei sitä voi korjata vaikka iiva ei olisi kuten sen oli tarkoitus olla. Sillkipaperille maalattuja vivoja ei korjaa millään, tulee vain sotkua ja töherrystä jos koettaa parannella tai korjata.

Mielenrauha tai elämäntarkoitus on siis kuin joka aamu ampuisi yhden nuolen tauluun. Aina tarkoitus on osua edellisenä päivänä ammutun nuolen keskelle, eli toistaa napakymppi jokaisella ampumakerralla. Jos joka kerta tavoite toteutuu, se vain toteutuu ja huomenna taas uudelleen, niin kauan kun elämää on elettävänä. Jos taas menee yhtenä kertana pikkuisen ohi tavoitteesta, todetaan vain, kas... ja silti huomenna uusiksi, niin kauan kun elämää on elettävänä.

Elämäntarkoitus siis... pyrkiä olemaan sisäisessä tasapainossa, ja vaikka tasapaino syystä tai toisesta joskus katoaisi, sen tulee olla vaikutukseltaan kuin tuule vire tyynen lammen pinnalla... pientä virettä saattaa näkyä pinnalla, mutta se ei myrskyä tee, eikä edes enteile.

Tavoite kai on sellainen kuin tyynen veden pinta, eikä sillä ole tarkoitusta, vaan se on seuraus siitä, ettei pinnan allakaan kuohu, kun pinta pysyy tyynenä.