Tänään

Taas katson metsää. Metsä piirtyy selvänä taivasta vasten. Aurinko paistaa ja taivas on kirkas.

Puut huojuvat tuulessa. Huomaan, yksi niistä on poissa! Tuuli on kaatanut yhden, sen paikalla näkyy vain tyhjää, ei mitään, mutta taivas paistaa sen puun paikalla.

Voit nähdä ruohikon, mutta et erota yhtäkään ruohonkortta. vasta kun yksi puuttuu, huomaat tuollaisenkin olleen olemassa, vasta kun se on poissa. Näin meille usein käy, kadotettuamme vasta löydämme sen, joka aina oli vaikka emme sitä huomanneetkaan. Olemme joillekin vain ne kuuluisat sanat: Yksi tiili muurissa. Välittääkö kukaan siitä, mitä me pelkäämme, mitä me toivomme, mitä muuta me olemme.