Vai pitäisikö sanoa:
Susini katsoo minua ja kysyy: " Hei syntinen, minne tiesi kulkee? " Same in English: " Hey sinner-man, knew where to pass? tai ou en francais... Hey pecheur savait ou passer? Tuo kuulosti kivalle! Joka tapauksessa, edellinen lause on eräästä laulusta, jonka tekijä on tuntematon, jonka alkuperäkin on vähemmän tunnettu, eikä laulussa kuuleman mukaan ole juuri enempää sanojakaan, kuin pari kolme lausetta vain! Merkillistä? Kuinka tehtäisiin laulu, jota ei sitten sanoitettaisi tuon enempää? Luulen kyllä, että sanatkin siihen ovat olemassa, vaikka ne olisivat unohtuneet tai kadonneet jonnekin ajan kuluessa. Toisaalta, ainahan sen voi itse sanoittaa uusiksi, tai loppuunsa, ellei sanoja siihen löydy muualtakaan.
Mystinen kadonnut laulu, jonka sävelen sentään muistan, osaan myös soittaa sen, mutta yleensä lauleskelen sitä vain itsekseni kulkeissain, tai vihellän tuota, tai hyräilen vain hiljaa, jottei kiinnittäisi liikaa huomiota poluilla kulkiessaan. Tuo laulu on kyllä tehty kuin just mulle, joka ei ole kotoisin mistään ja on kotoisin kaikkialta, jota kukaan ei rakasta, vaikka itse rakastan osapuilleen kaikkia, kaivan kultaa vaikka en sitä koskaan löytäisikään, joillekin olen päivänsäde, joillekin menninkäinen, kuin kaunotar ja hirviö samassa persoonassa, kohtalon oikku tai sattuman synnyttämä, onnellisesti syntymähumalassa ja kuuhulluksikin muuttunut, siis yhtä aikaa kuin nousuvesi ja laskuvesi, niistä on tämä pieni poika tehty.
Jee, harvempi tietää, en ole Suomen ruottalainen, vaan Norseman, Norjalainen, viikinkien jälkeläinen, jolta Suomenkieli onnistuu jo melko hyvin, vaikka en vieläkään osaa Suomea kunnolla kirjoittaa! Puhun paremmin, mutta en puhu paljoa, nauran paljon enemmän! Mille kuulostaisi sanoa olevansa Finland´s-finska? Plööh, kuulostaisi aika erilaiselta, perkele, eikä kukaan voi kirota kuten Suomalainen, siinä on rock ja voimaa! Jos sanoo vaikka hjelvete sjutton, se kuulostaa lähinnä söpötykselle, mutta kun lausuu: perkele, saatana, vittu, perkele jumalauta helvetti. Siinä on potkua ja munaa, joka pyyhkii alleen kaiken muun, kuin raivo härkä pyyhkäisi eestään ne kaikki muut. ne eivät jääneet historiaan, mutta perkele jäi, historiaan ja elämään, ja elää tänäkin päivänä väkevämmin kuin hakkapeliitat, joita ei saa unohtaa. Muka Suomessa ei ollut viikinkejä? Oli niitä, ja on vieläkin, Hakkapeliittoja ja Viikinkejöä on Suomessa yhä, vaikka Härmälandin asukkaat eivät sitä aina huomaisikaan. Juuristaan tulee olla ylpeä, mutta sotia ei niiden vuoksi kannata synnyttää sentään!
Mystinen kadonnut laulu, jonka sävelen sentään muistan, osaan myös soittaa sen, mutta yleensä lauleskelen sitä vain itsekseni kulkeissain, tai vihellän tuota, tai hyräilen vain hiljaa, jottei kiinnittäisi liikaa huomiota poluilla kulkiessaan. Tuo laulu on kyllä tehty kuin just mulle, joka ei ole kotoisin mistään ja on kotoisin kaikkialta, jota kukaan ei rakasta, vaikka itse rakastan osapuilleen kaikkia, kaivan kultaa vaikka en sitä koskaan löytäisikään, joillekin olen päivänsäde, joillekin menninkäinen, kuin kaunotar ja hirviö samassa persoonassa, kohtalon oikku tai sattuman synnyttämä, onnellisesti syntymähumalassa ja kuuhulluksikin muuttunut, siis yhtä aikaa kuin nousuvesi ja laskuvesi, niistä on tämä pieni poika tehty.
Jee, harvempi tietää, en ole Suomen ruottalainen, vaan Norseman, Norjalainen, viikinkien jälkeläinen, jolta Suomenkieli onnistuu jo melko hyvin, vaikka en vieläkään osaa Suomea kunnolla kirjoittaa! Puhun paremmin, mutta en puhu paljoa, nauran paljon enemmän! Mille kuulostaisi sanoa olevansa Finland´s-finska? Plööh, kuulostaisi aika erilaiselta, perkele, eikä kukaan voi kirota kuten Suomalainen, siinä on rock ja voimaa! Jos sanoo vaikka hjelvete sjutton, se kuulostaa lähinnä söpötykselle, mutta kun lausuu: perkele, saatana, vittu, perkele jumalauta helvetti. Siinä on potkua ja munaa, joka pyyhkii alleen kaiken muun, kuin raivo härkä pyyhkäisi eestään ne kaikki muut. ne eivät jääneet historiaan, mutta perkele jäi, historiaan ja elämään, ja elää tänäkin päivänä väkevämmin kuin hakkapeliitat, joita ei saa unohtaa. Muka Suomessa ei ollut viikinkejä? Oli niitä, ja on vieläkin, Hakkapeliittoja ja Viikinkejöä on Suomessa yhä, vaikka Härmälandin asukkaat eivät sitä aina huomaisikaan. Juuristaan tulee olla ylpeä, mutta sotia ei niiden vuoksi kannata synnyttää sentään!
Suomeksi sen voi sanoa aika hyvin ja osuvasti, vittu kun vituttaa, mutta mitä se muilla kielillä voisi olla? Jotain omituista höpinää varmaan, tai pelkkiä f-sanoja pelkästään... mutta niistä puuttuu potkua!
Noin, nyt muutuin Suomalaiseksi taas, vaihteeksi, sillä voin noitua sujuvimmin Suomeksi, vaikka tikkua joka meni sormeeni siivotessani hyllyn jalasta. En ole ottanut tikkua pois vieläkään, vaikka en tykkää siitä että se sattuu koko ajan ja muistuttaa vielä pitkään, että siivoaminenkin voi olla tuskaista hommaa. Oikeastaan polvet ovat yhä kipeät, mutta kun tikku pistää sormessa, en huomaa polvisärkyjä oikeastaan laisinkaan, Jos otan tikun pois, varmaan sen jälkeen polvien särky tuntuisi pahemmalta ja jopa tuskaiselta, eikä se olisi mukavaa, sillä kävelen paljon.
Masokisti en sentään ole, en sitten millään, sillä en nauti kivusta, enkä kivun tuottamisestakaan. Muistin aikaa, jolloin vielä seksi kuului elämääni. Silloin kyllä tuli kohdattua jos jonkinlaista tytärtä ja emäntää, joista jotkut tahtoivat tulla purruksi, jotkut nuolluksi, eräät vain tyytyivät seuralaiseen, tai tai kaipasivat halausta, läheisyyttä ja koskettelua, vaikka suurin osa kyllä tahtoi lanneliikettä. Kaikkea sitä tuli tehtyäkin, mutta ei sentään aivan kaikkea kuitenkaan, siveän siistiä tulee touhun olla, yhteisymmärryksessä. Luulin kyllä ennen sitä, jotta naisen mielestä miehen tärkein liike on käsi lompakolle -liike, vaan opin kyllä, lanneliike on se kaikkein halutuin liike, ja olihan se aika antoisaa, opettavaista ja rikastuttavaakin, en sitä ole koskaan kieltänyt, vaikka sen jälkeen kyllä olen kieltäytynyt lähes poikkeuksetta. Miksi? Oikeastaan en enää edes muista itsekään! Ai niin, tuli itseinho ja katumusta, josta toipumiseen meni monta vuotta, turhankin monta, näin jälkeenpäin ajatellen. Pitkä prosessi... mutta päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka joitain tehtyjä tekoja ei olisi tarvinnut mennä tekemään, vaan kukapa nuorena olisi osannut ymmärtää samoin kuin vanhempana asiota ajattelee. Niinpä lopulta annoin anteeksi itselleni, pääsin pahasta, pahanoita ei ollutkaan muu kuin minä itse, jonka pauloista pääsin irti kun lakkasin haluamasta aina vain lisää ja opin hyväksymään itseni, muut, elämän, menneisyyden ja tulevaisuuden. Siitä syntyi tasapainoisuus, mielenrauha löytyi ja ymmärrys lisääntyi, sen myötä. Elämän opettama kulkuri, joka enää haluaa vain yhtä! Nimittäin päästä maailmalle. Olen kyhjöttänyt jo liian kauan näillä nurkilla ja vaikka viihdyn täälläkin ihan hyvin, kaipaan jo muualle ja ihan jotain muuta. Kai minuakin joku jossain odottaa, jos ei muut, niin elämä.
Kotisatama puuttuu, vaikka koti mulla ois, paremminkin olla vois. Levottomuus kasvaa, todellisuutta ei tarvitse päästä pakoon, sen voi sanoa tähän rakoon: Kylväjä kylvää jokaiseen vakoon, vaikka iloa eloon takoo, kenpä laittais yksinäisyyteni lakoon?
Ihmisen on paras ensin opetella viihtymään siinä paikassa jossa parhaillaan on. Ellei opi viihtymään tässä ja nyt, ei elämä muuksi muutu muuallakaan, sillä kaikkea eikä varsinkaan kaikkia tarvitse kokeilla, vaikka kuulemma kepillä kokeillaan jäätä, kaikki eivät jäälle astu, eivätkä siten ehkä myöskään liukastu, mutta saattavat kompastua sitten muuten vaan. Kokeileminen aina kannattaa, sillä sehän lisää tietämystä, ja onhan siinä mahdollisuus sekin, että ilokseen huomaa saaneensa jotain josta ei sitten tahdo luopuakaan ja jos se on onni, niin kun onnensa salaa, se aina uudelleen luokse palaa.
Ilona ja riemuna jos ihmisellä on kätketty rakkaus, se on sellainen pakkaus, joka täyttää tyhjän, antaa riemun suuren, jota siippasi ei koskaan sulle tois. Mikäs se sellainen olla vois? Ken riemun tois, joka korjaisi kulkurin tienpäältä pois? Tuottaa suuren ilon, vaik painaa vain muutaman kilon! Jos nyt luulit muuta, mun rakas puree luuta, ei ulvo koskaan kuuta: Ei siis hukka, mutta suloinen kuin kukka, ei sentään katti, vaan koiranpentu!
Ilman kotisusiani olisin varmaan rekkaa ajamassa ulkomailla, tai jossain muualla, vaikka en pitkällä, niin lähellä sitten kuitenkin. Nyt vain olen täällä, viihdyn ulkona joka säällä sopivat vaatteet kun on mulla päällä. Ja niin sitä vain elää iloisena jaksaa, kun elämässä leikkii, mutta elämällä ei pidä leikkiä, ei varsinkaan muiden elämillä eikä sydämillä sentinkään vertaa, sen opin aina kun kertaa, ei lipsu pahemmin suksi eikä pauku uksi. Niin säilyy rakkaus ja vaikka sen salaisi, sen näkee kyllä kasvoista, vaikka ei sano sanaakaan, aurinkoinen onni paistaa sisältäpäin ja kulkuri vain hymyilee itsekseen kuin Buddha ja muut sitten kummastelevat, mistähän tuo nyt noin ilonen aina jaksaa olla. Liekö ihan ilopoika? Mutta se oli eilistä, sen näkee jo peilistä, kaiken antaneena väsynyt, mutta niin iloinen kuin onnellinen vain saattaa olla ja kulkiessaan menee, katoaa näkyvistä, viheltelee mennessään... Hei syntinen, minne tiesi kulkee... Ugh.
Kokeilenpa... tai, minä olen laiska mies, kokeilepa! Do you speak it in...?
Noin, nyt muutuin Suomalaiseksi taas, vaihteeksi, sillä voin noitua sujuvimmin Suomeksi, vaikka tikkua joka meni sormeeni siivotessani hyllyn jalasta. En ole ottanut tikkua pois vieläkään, vaikka en tykkää siitä että se sattuu koko ajan ja muistuttaa vielä pitkään, että siivoaminenkin voi olla tuskaista hommaa. Oikeastaan polvet ovat yhä kipeät, mutta kun tikku pistää sormessa, en huomaa polvisärkyjä oikeastaan laisinkaan, Jos otan tikun pois, varmaan sen jälkeen polvien särky tuntuisi pahemmalta ja jopa tuskaiselta, eikä se olisi mukavaa, sillä kävelen paljon.
Masokisti en sentään ole, en sitten millään, sillä en nauti kivusta, enkä kivun tuottamisestakaan. Muistin aikaa, jolloin vielä seksi kuului elämääni. Silloin kyllä tuli kohdattua jos jonkinlaista tytärtä ja emäntää, joista jotkut tahtoivat tulla purruksi, jotkut nuolluksi, eräät vain tyytyivät seuralaiseen, tai tai kaipasivat halausta, läheisyyttä ja koskettelua, vaikka suurin osa kyllä tahtoi lanneliikettä. Kaikkea sitä tuli tehtyäkin, mutta ei sentään aivan kaikkea kuitenkaan, siveän siistiä tulee touhun olla, yhteisymmärryksessä. Luulin kyllä ennen sitä, jotta naisen mielestä miehen tärkein liike on käsi lompakolle -liike, vaan opin kyllä, lanneliike on se kaikkein halutuin liike, ja olihan se aika antoisaa, opettavaista ja rikastuttavaakin, en sitä ole koskaan kieltänyt, vaikka sen jälkeen kyllä olen kieltäytynyt lähes poikkeuksetta. Miksi? Oikeastaan en enää edes muista itsekään! Ai niin, tuli itseinho ja katumusta, josta toipumiseen meni monta vuotta, turhankin monta, näin jälkeenpäin ajatellen. Pitkä prosessi... mutta päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka joitain tehtyjä tekoja ei olisi tarvinnut mennä tekemään, vaan kukapa nuorena olisi osannut ymmärtää samoin kuin vanhempana asiota ajattelee. Niinpä lopulta annoin anteeksi itselleni, pääsin pahasta, pahanoita ei ollutkaan muu kuin minä itse, jonka pauloista pääsin irti kun lakkasin haluamasta aina vain lisää ja opin hyväksymään itseni, muut, elämän, menneisyyden ja tulevaisuuden. Siitä syntyi tasapainoisuus, mielenrauha löytyi ja ymmärrys lisääntyi, sen myötä. Elämän opettama kulkuri, joka enää haluaa vain yhtä! Nimittäin päästä maailmalle. Olen kyhjöttänyt jo liian kauan näillä nurkilla ja vaikka viihdyn täälläkin ihan hyvin, kaipaan jo muualle ja ihan jotain muuta. Kai minuakin joku jossain odottaa, jos ei muut, niin elämä.
Kotisatama puuttuu, vaikka koti mulla ois, paremminkin olla vois. Levottomuus kasvaa, todellisuutta ei tarvitse päästä pakoon, sen voi sanoa tähän rakoon: Kylväjä kylvää jokaiseen vakoon, vaikka iloa eloon takoo, kenpä laittais yksinäisyyteni lakoon?
Ihmisen on paras ensin opetella viihtymään siinä paikassa jossa parhaillaan on. Ellei opi viihtymään tässä ja nyt, ei elämä muuksi muutu muuallakaan, sillä kaikkea eikä varsinkaan kaikkia tarvitse kokeilla, vaikka kuulemma kepillä kokeillaan jäätä, kaikki eivät jäälle astu, eivätkä siten ehkä myöskään liukastu, mutta saattavat kompastua sitten muuten vaan. Kokeileminen aina kannattaa, sillä sehän lisää tietämystä, ja onhan siinä mahdollisuus sekin, että ilokseen huomaa saaneensa jotain josta ei sitten tahdo luopuakaan ja jos se on onni, niin kun onnensa salaa, se aina uudelleen luokse palaa.
Ilona ja riemuna jos ihmisellä on kätketty rakkaus, se on sellainen pakkaus, joka täyttää tyhjän, antaa riemun suuren, jota siippasi ei koskaan sulle tois. Mikäs se sellainen olla vois? Ken riemun tois, joka korjaisi kulkurin tienpäältä pois? Tuottaa suuren ilon, vaik painaa vain muutaman kilon! Jos nyt luulit muuta, mun rakas puree luuta, ei ulvo koskaan kuuta: Ei siis hukka, mutta suloinen kuin kukka, ei sentään katti, vaan koiranpentu!
Ilman kotisusiani olisin varmaan rekkaa ajamassa ulkomailla, tai jossain muualla, vaikka en pitkällä, niin lähellä sitten kuitenkin. Nyt vain olen täällä, viihdyn ulkona joka säällä sopivat vaatteet kun on mulla päällä. Ja niin sitä vain elää iloisena jaksaa, kun elämässä leikkii, mutta elämällä ei pidä leikkiä, ei varsinkaan muiden elämillä eikä sydämillä sentinkään vertaa, sen opin aina kun kertaa, ei lipsu pahemmin suksi eikä pauku uksi. Niin säilyy rakkaus ja vaikka sen salaisi, sen näkee kyllä kasvoista, vaikka ei sano sanaakaan, aurinkoinen onni paistaa sisältäpäin ja kulkuri vain hymyilee itsekseen kuin Buddha ja muut sitten kummastelevat, mistähän tuo nyt noin ilonen aina jaksaa olla. Liekö ihan ilopoika? Mutta se oli eilistä, sen näkee jo peilistä, kaiken antaneena väsynyt, mutta niin iloinen kuin onnellinen vain saattaa olla ja kulkiessaan menee, katoaa näkyvistä, viheltelee mennessään... Hei syntinen, minne tiesi kulkee... Ugh.
Kokeilenpa... tai, minä olen laiska mies, kokeilepa! Do you speak it in...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti