Aikamoinen töpsähdys!

Miten helkkarissa voisi kääntää millekään muulle kielelle sanaa töpsähdys, töpsähtää, tai edes: Tulla tupsahtaa! Ei noille sanoille ole vastineita muilla kielillä, joten Suomalaiset saavat olla onnellisia, kielestään, rikkaudestaan. Sitä vain ei tule huomattua arvostaa, koska se on aina läsnä, yhtä itsestään selvää kuin vesi joka tulee hanasta, eikä sitä tarvitse hakea kaivosta, tai etsiä jostain kivenkolosta! Kuinka moni Suomalainen muistaa ajatella edes joskus, että joissakin maissa vesi pitää ensin ETSIÄ, eli löytää, ennen kuin sitä voi käyttää, saati sitten juoda. Harva Suomalainen etsii vettä, vaan tietää mistä se löytyy, etsimättä. Kaikki eivät ole noin onnekkaita, vaikka moniko länsimaissa muistaa tuollaisen " pikku seikan ", vettä joutuu etsimään! Minulle usein sanotaan: " Mitä vittua, etkö tajua vääntää hanasta juntti! Vettä saa kraanasta. Miks sä mietit tommosia? " Niin, miks mietin? Minulla on aikaa miettiä, sillä sinkulla on aikaa miettiä mietteitä, katsella selällään taivaan pilviä, kirjoitella aikansa kuluksi, sillä aikaahan minullakin on vain 24 tuntia vuorokaudessa, kuten jokaisella muullakin.

Täällä elintason ja hyvinvoinnin maissa etsitään muita asioita kuin vettä, siis kuten seksiä, onnea, rahaa, menestystä, vaikutusvaltaa, suosiota, nopeampaa autoa, parempaa venettä, kauniimpaa puolisoa tai ikuista elämää... moni kai noista asioista lähes kaikki onkin löytäneet, tai tulevat löytämään ne aikanaan. Yksi pulma vain on ratkaistavanaan, mikä on tarpeeksi, koska olisi tyytyväinen, ei haluaisi enempää, ja missä se raja kulkee? Yhä vain rajumpaa etsivä on lopulta nalkissa kuin narkomaani omien halujensa kanssa... ensin iisimpää kamaa, sitten se ei riitä, pitää saada enemmän, useammin, lopulta vaikka koko ajan, kun sekään ei riitä... lopulta aina vain kovempaa kamaa, kunnes katkeaa suoni päästä, tai pumppu tekee stopin, tai sitten vaan keuhkot sanoo POKS.

Sama kaava kyllä pätee niin kaikkiin huumeisiin, kuin kaikkeen haluamiseenkin, silloin jos mikään ei riitä, eikä mihinkään ole tyytyväinen vaan aina haluaa enemmän ja enemmän. Onhan toki elämä monesti nousujohteista, ja eteenpäin pitäisi mennä, mutta Kohtuus, se tulisi myös oppia... että osaa pysähtyä ajoissa, ettei aina olisi tyytymätön, ja nauttisi myös saavutuksistaan, eikä vain juoksisi kuin mieletön halujensa perässä ja viettiensä vieminä kuin kiimainen kani.

Mitä pienistä. Tunnen kuitenkin ihmisiä, joilla ei ole ollut edes puhdasta vettä, ei aina edes ruokaakaan, hyvä jos laastaria haavaankaan ovat saaneet, jos edes ovat kuulleetkaan laastarista! Pitäisikö heitä vihata, että heillä ei ole samaa tietämystä ja etuoikeutta syntyessään, kuin meillä lansimaalaisilla? En minä jaksa vihata ketään heistä, en ainakaan sen vuoksi, että satuin syntymään tänne ja he toisaalle, kuitenkin samalle planeetalle! Heitän ilkeyttäni omantunnon kysymyksen jokaiselle: Miten vitussa kukaan olisi voinut itse valita minne syntyy, minkä värisenä, minkä sukupuoliseksi, tai mitä kansalaisuutta saa edustaa? Ei meistä kukaan voinut itse sitä päättää! Jos joku saattoi sen päättää itse, kertokoot sen, sillä moni on utelias kuulemaan kuinka se kävi. Joutuiko ehkä maksamaan korruptiorahaa eli pitikö joku lahjoa ensin? Kenet? Moni haluaa kuulla!

Sääli tavallaan, ettei kaikki maailman ihmiset puhu samaa kieltä, sillä jos niin voisi tehdä, voisimme helpommin kommunikoida toistemme kanssa ja se edistäisi maailmanrauhaa paremmin kuin mikään muU. Liputan maailamrauhan puolesta, sillä tiedän sen jonka moni muukin tietää, vain yhtenäisenä ihmiskunta on voimakas. Sen opetti talvisotakin... jos yhteishenkeä ei olisi ollut, Suomikin olisi helposti nujerrettu... mutta ihmisillä oli vahva yhteishenki, ja niipä maa piti pintansa ( Eläköön Suomi! ) ennalta vahvempaa vihollista vastaan. No perkele, miksi ihmiset sotivat yhä toisaan vastaan? Eikö ole parempaa tekemistä? On varmaan... kunhan vain ihmiset ensin huomaavat, on parempi olla samalla puolella, siten voi voittaa helpommin.

Yksikin muurahainen saa keon aikaan joskus, jos aika riittää. Tuhannet muurahaiset saavat keon aikaan paljon nopeammin, eikä yhdenkään tarvitse kaikkea tehdä... tekee vain osansa, se riittää. Maailman kaikki ihmiset ovat muurahaiskeko... siitä lauloi jo Bob Marley, Veikko Lavi myös ja siitä yritti puhua Jeesus, ja aika moni muukin, jo ennen Marleyn tuloa. Kuka muisti kuunnella? Jotkut. Onneksemme, joka on yhteinen onnemme, eikä se ole keneltäkään pois, vaikka kaikki jakavat saman onnen.

Muistin juuri kirjan jonka luin kauan sitten... Risti ja Linkkuveitsi. Sen kirjoittaja oli kovempi jannu kuin minä ikinä olen ollut, tai kovempi kuin koskaan ehkä tulen olemaankaan. Heitin silti ristin pois, ja kannan kaulallani yin-yan -tunnutsa, sekä kotoisampaa Viikinkien Mjølnir riipusta. Miksi? Miksi ei? Miksi pitäisi valita ei oikeaksi tuntemansa vieraanmaan Jumala ja uskonto? Aika moni niin tekee, tietämättä miksi niin tekevät, ovat vain uskovinaan tekevänsä oikein, vaikka eivät ole tainneet itse omaa valintaansa suorittaa, vaan sen teki joku muu heidän puolestaan ja onhan se helpompi tapa kuin alkaa pohtia syvällisyyksiä tai mitään kovin vaikeaksi kokemiaan omissa päissään. No, ei se mikään huono tai väärä tapa ole, ainoastaan toisenlainen tapa, ja kaikki tavat ovat siinä suhteessa aivan oikeita.

En sitten valinnut uskonto vaan valitsin sen joka vain tuntuu parhaimmalle. Minulle taolaisuus ei ole uskonto, vaan lähinnä maailmankatsomus, joka ei todellakaan ole uskonto, eikä tuomitse muiden valintoja tai uskontoja. Mitä Viikinkikoru tekee miehen kaulassa? Symboloi ehkä jotain, tai on vain koruna, vailla sen erikoisempaa tavoittelua. Tietenkin Suomalaisen tulisi laittaa kaulaansa vaikka Leijona-riipus ( ostan sellaisen kyllä vielä, kunhan löydän sopivan kokoisen eikä se saa olla rihkamaa! ) tai sitten vain annan tatuoijalle rahaa, jotta naputtelee sellaisen ihooni, sillä liian kalliin jos ostaa... sen saattaa hukata tai sen joku haluaa viedä, joten miksi hankkia huolia itselleen? Tatuointia tuskin kukaan keksii varastaa, vaikka onhan se jo nähty, ihan mitä tahansa voi maailmassa tapahtua, kyllä ihmisluonto on tullut jo tutuksi, mutta ei pidä alkaa manaamaan pöpöjä seinille, muuten alkaa tuntemaan turvattomuutta, eikä sellainen ole mukavaa, ellei tykkää pelotella itseään.

Niin, symboleista ja uskoista... Olisi varmaan oikein, jos Suomalainen uskoisi oman maan jumaliin, eikä vieraanmaan jumaluuksiin. Ei taida tässä maassa olla kovin montaa kotimaista jumalan symbolikaan olemassa, vaikka jumal-olentoja on. Pitäisikö sitten kaulaan laittaa Väinämöisen kuva, tai Nokian kännykkä, tai Ukko-ylijumalan kuva? Tai kun kotini on metsässä, tulisiko laittaa kaulaan metsänjumalan, Tapio nimeltään, kuva tai koru, kuten vaikka koivunhalko? Se olisi ainakin poikkeuksellista, mutta olisiko se isänmaallista, ainakin hankalaa se olisi sillä koivu kotoisena puuna on läheiseksi tullut muillekin kuin Karjalankunnailla lauletuista koivuistaan.
Käyttiköhän Väinämöinen koruja? Jos käytti ja laittaisi hänen käyttämänsä riipuksen kaulaansa, tai koko Kalevalan... ainakin olisi aina jokin lukemisto mukanaan, sillä siinä eepoksessa riittää lukemista ja vaikka kuinka sen monesti lukee, aina se tulee silmäiltyä uudelleen, koska se itsessään on taiteilijalle ainakin runsaudensarvi tai sampo.

Mieluummin uskon hyvään kuin pahaan, vaikka tiedän molempien olevan olemassa ja ne käyvät ikuista valtataisteluaan, mutta siihen taisteluun en ota kantaa enkä varsinkaan osaa, sillä tällaisen tavallisen oman pienuutensa tuntevan höppänän ei kannata työntää sormiaan muiden sotiin, taistelu omaa minää vastaan on ihan riittävän työlästä. Siispä elän, ja annan muidenkin elää ja rakastan monia, varsinkin naisia, aion pysyä selibaatissani, koska se vain tuntuu oikealta ratkaisulta ja tavalta elää, ainakin nykyisessä elämäntilanteessa ja ellei asia toiseksi koskaan muutu, hyväksyn senkin, enkä ala naisihmisten iloksi niissä puuhissa enää, sillä ei se tarkoita, että kaikkia oppimiaan taitoja tulisi käyttää aina ja iänkaiken ja aamenta, eli aikansa kutakin ja kaikki aikanaan alkaa, tapahtuu ja päättyykin, mikäpä ikuista olisikaan, paitsi ikiuni jota kohti joka hetki jokainen meistä kulkee.

Joskus minulle on oltu vihaisia siitä, etten mene tekemään lapsia. Kuulemma lapsia kuuluisi tehdä, jotta sukujatkuu ja jotta ihmiskunta pysyy olemassa. Minunko harteilla on ihmiskunnan lisääntyminen? Ei varmaankaan ja tuskin väestön laatu tai määrä mihinkään katoaa, tekisinpä sitten lapsen, lapsia tai enkö laisinkaan. Niin, omia lapsia ei ole, vaikka kolme lasta olen muille käynyt pökkäisemässä. En koe että ne olisivat lapsiani, koska olen vain alkuunpanijana ollut, en koskaan tapaa heistä ainoatakaan, sillä me elämme täysin eri elämää, erillämme toisistaan, tietämättämme koskaan sen enempää toisistamme. Välillä itken tuota asiaa, ehkä tein oikein, ehkä en tehnyt oikein, mutta tapahtunutta ei voi saada tekemättömäksikään, ei ole takaisinkelaus nappulaa elämänpelissä olemassa. Siitä kuitenkin olen onnellinen, etten huolinut maksua tai muutakaan korvausta, sillä se olisi kyllä ollut halpamaista touhua se. Itse oman sukunsa viimeisenä kai pitäisi tehdä kuten monet muut, alkaa lisääntymään ja alkaa kaikkea muutakin normaalia ihmisten elämää elämään. En vain usko että se tuottaisi onnellisuutta, vaan saattaisi päin vastoin viedä nykyisen onnen pois, saada olla vapaa ja kulkea omia teitään, itse päättää huvinsa, itse päättää työnsä, myös kenen kanssa viettää yönsä... niinhän Irwin asian oikein osuvasti lauloikin. Ai kenen kanssa vietän yöni? Koiranko? En, koiruskoilla ei ole sänkyyni asiaa, sillä neitsytkammiokseni ristitty makuupaikkani sijaitsee parvisängyssä, jonne on muilta pääsy evätty. Mietin kyllä, pitäisikö unisieppari sijaita sängyn alla vai sängyn päällä? Jos näen kovin raskaita unia, eiväthän ne unet lähde lentoon, vaan tippuvat alaspäin, joten mitä virkaa on unisiepparilla, elleivät unet kulkeudu siihen. Jos taas unet ovat keveitä, ei ne alaspäin varmaan suuntaudu, vaan lentävät höyhenten lailla tuulten mukana ties minne saakka. Aika noloa, jos sattuu näkemään seksiunia, ja sellaiset unet lentävät vaikka jonkun korvaan ja silloin salaisuudet saattavat tulla paljastetuksi! Ehkä unieni näkijä sitten punastuu tai saattaa jopa suuttua, tai vielä pahempaa, rakastuu minuun ja koettaa alkaa valloittamaan valloittamatonta sydäntäni, ja siinä on vaara käydä kuten Rosvo-Roopelle ja silläkin taisi mennä ihan rempseä elämä vaimon palvelemiseen, jossa ei tietenkään mitään vikaa olisi, mutta siihen päättyisi pikkulinnun tie, loppuisi taiteet, loppuisi seksittömyys, tulisi lapsia, joutuisin juoksemaan entistä enemmän työssä rahaa tienaamassa ja lopulta huomaisin että olen vanha ukkeli joka ei sittenkään koskaan päässytkään eroon huolistaan, saisi mahahaavan ja kuolisi pois kaikkensa antaneena, kuten kunnon miesten tuleekin tehdä.

Tuli vain mieleen, eräs tarina, jonka joskus kirjoitin... siinä oli joulupukin syntymähistoria... Joulupukki oli nimittäin alkujaan viikinki, ja oli Väinämöinenkin samoin. Tuli vain mieleen, onkohan Rosvo-Roopekin viikinki? Tuota kyllä täytyykin alkaa pohtimaan tuossa valossa ja ehkä myös piirtää taas sarjakuvia, sillä luomista ei voi estää ja huumoria tulee sisältää elämään, muuten tulee tylsää.

Sitä ennen kyllä pitää mennä untenmaille pohtimaan, millaisen sarjakuvan siitä piirtäisi, jos vaikka sen sijoittaisi Kalevalaan, jonka jatko-osan tekeminen ei ole ahkeralle temppu eikä mikään. Pazras ottaa tirsat ensin, ja jos näkee unta tuosta sadusta, niin ehkä se jää unisieppariin, eikä tarvitse mennä kuuntelemaan Tuulta, vaan saisi sen tarinan talteen jo tuoreeltaan.