Click to www.maanystavat.fi/ Friends of the Earth Finland

lauantai 21. helmikuuta 2009

Tutkimusmatkailija

Eräs ihmetteli kerran, vaaleneeko mustien väri, kun he muuttavat Suomeen? Aika metka kysymys, jota ei kai jokainen keksi kysyäkään. En kyllä itsekään moista ole keksinyt ajatella.
Todettu on, että aurinko ruskettaa, olipa ihon väri mikä hyvänsä. Ja kas vain, kyllä hmiset vaalenevat, jos ei aurinkoa saa. Vaikka vaaleneminen olisikin niin vähäistä, ettei sitä huomaa, vaalenemista kuitenkin tapahtuu. Olin niin juntti, että jopa kysyin asiaa Vietnamilaiselta ja Ghanalaiselta tuttavaltani, suoraan kysyin, hiukan häpeillen, mutta kysyin kuitenkin. Molemmat sanoivat muitta mutkitta, he ovat itsekin huomanneet saman seikan, iho on vaaleampi nyt kuin silloin kun asuivat kotimaissaan.

Sen sijaan panin merkille yhden luonto asian, sydäntalvea ei tullut lainkaan.
Sydäntalvellahan linnutkaan eivät laula ja luonto " nukkuu ". Tänä talvena ei ole ollut yhtäkään päivää jolloin ei lintujen laulua olisi kuulunut. Talven selkä on jo taittunut, pian on kevät ja varsinaista talvea ei sitten taaskaan tullut. Ilmasto on muuttunut, ja kuulemma tulee muuttumaan yhä edelleenkin.

Mitäpä tuosta, elämän perus edellytykset ovat yhä olemmassa ja maailma pyörii, joten kaikki hyvin, vaikka paremminkin voisi olla. Hyvä päivä mennä taas elää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti