Click to www.maanystavat.fi/ Friends of the Earth Finland

lauantai 3. tammikuuta 2009

Kadonnutta aikaa etsimässä.

Eräänä päivänä etsiskelin viikinkikorujen kuvia, malleiksi koruihin, sillä olin aikeissa suunnitella koruja joiden alkuperäisenä aiheena olisi skandinaaviset ja siten myös tavallaan perinteiset mallit.

Kadonnut aika löytyikin, mutta samalla löytyi paljon monenlaista muutakin, jonka olisi luullut jo kadonneen ajan saatossa. Mitä enemmän hisroriaa ja mennyttä aikaa tutki, huomasi ettei historia ollutkaan vain historiaa, vaan myös nykypäivää, eivätkä menneet uskomukset olleetkaan vain menneitä uskomuksia, vaan elävät yhä voimakkaina ja aivan näkyvillä ovat.

Perinteet ovat samaa kuin " näin on tapana toimia ". Se ehkä tarkoittaa myös, näin OLI tapana toimia, mutta se tarkoittaa myös näin ON tapana toimia. Muutoinhan se ei perinne olisikaan, ellei yhä niin toimittaisi. Olisi luullut pimeään Keski-Aikaan jo jääneen noituuden, muinaisuskontojen ja pakanaoppien, vaan ei niin olekaan! Nehän ovat yhä täällä, keskuudessamme ja elävät voimakkaina! Haa, se sopii minulle, sillä en kristinusko ei ole minua varten, koska olen utelias, mieluusti tutkin asioita jo uteliaisuudenkin vuoksi.

Koruihin löytyi siis malleja, joista nykyaikaistamalla ja versioimalla sai monenlaista uuttakin luotua, vaan samalla löytyi monenlaista kiinnostavaa asiaa ja henkilöäkin, uusia tuttavuuksia. Noitia näyttää olevan melkoisen paljon, enkä tarkoita mustaa magiaa harjoittavista noidista, toki sellaisiakin on, eikä noituus itsestään selvästi tarkoitakaan pahan palvomista tai vastaavaa, vaikka sellaiseksi asia usein tunnutaan ensin miellettävän, ennen kuin tutustuu asioihin paremmin. Kuinka usein tunteet perustuvatkaan luuloon, eivät tietämykseen, taas se kerran todeksi nähtiin.

Kadonnut aika ei ollutkaan kadonnut, vaan elää yhä läsnä, eikä edes salassa tai piilossa vaan tässä ajassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti