Hys-hys

Mietin kovasti, kuinka voisi kirjoittaa siten, ettei kerro liikaa. Jos laittaisi kaiken julki, ei olisi mietittävää. Helposti osaisin kirjoitaa ja kirjoitettavaa kyllä riittää tuhansista tutuista, sadoista tuhansista tapahtumisista ja paikoista.

En halua alkaa laululinnuksi, tulisi vain kateutta, vihaakin kenties, valehtelijan viitta tai muuten vaan meteliä. Parempi olla viisaasti hiljaa ja säilyttää salaisuudet.
Silti on tavaton tuska. Ei minua huvita kirjoittaa, mutta jokin sisällä pakottaa. Täytyy siis etsiä keskitie, ettei kerro mitään vaikka sanoisi jotain. Kaikki saavat pitää maineensa, salaisuuksia ei leviä julki, ja minunkaan ei tarvitse tuskailla sen enempää.

Pitää siis kirjoittaa satukirja. Laittaa satuhahmot oikeiden ihmisten paikoille, vaihtaa nimet muiksi ja sekoittaa pakka kokonaan niin, ettei kukaan tule loukkaantuneeksi.

Koska aloitan? En tiedä, tai olen jo aloittanut... Koska valmistuu? Sen jälkeen kun olen voittanut lotossa, sillä eläkkeelle en koskaan aio jäädä, sellaiseen kun ei Suomessa ole varaa.

Mietin yhä monesti, miksi elämästä ihmiset tekevät niin vaikeaa? Kun on ruokaa, asunto, perusturvallisuus ja rauhanaika, niin siitä huolimatta jotkut tuntuvat jatkuvasti valittavan, surevan, ovat tyytymättömiä. Miksi? Jos itse vetää verkon ylleen, ei siitä muita voi syyttää... silti sellaista tapahtuu.

Toinen asia on jota kummeksun: Kun puhutaan/kirjoitetaan paljon, kasvaa väärinkäsityksen määrä. Entä jos toinen ei olekaan bimbo, vaan itse on se joka ei ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti, ja kuitenkin ajatellaan " minä tiedän, tuo ei tajua, tai sitten se on joku idiootti ". Entä jos se toinen kuitenkin tajuaakin vähän paremmin, ja itse ei tajua. Tuo on merkittävä oivaltaa, sen olen oppinut ja siksi kuuntelen arvostelematta toisia ihmisiä, ja ellen ymmärrä, osaan kysyä: Mitä tarkoitit? Kuinka niin? Miten tuollaisen väittämän voit perustella?
Ymmärrys kasvaa ymmärtämällä, siihen hyvä työkalu on kyseleminen, ei suinkaan arvostelu.

Kaikkeahan saattaa oppia ymmärtämään, mutta se ei tarkoita että kaiken hyväksyisi tai omisi itselleen, itseensä. Tulee osata erottaa toisistaan hyvä ja paha, sopiva ja sopimaton, oikea ja vasen, myös oikea ja väärä.
Lihaksia on helppo kasvattaa, sanoilla helppo leikkiä, aivotkin ovat kuin lihas... ellei niitä käytä, eivät ne kehity.

Totta on niin: Korkealta näkee kauas, etäältä kaikki näkyy selkeämmin, kaukaa katsottuna näyttää rumuuskin kauniilta, mutta jos itse on tulessa... on helppo toimia väärin, vaikka muuten ihan fiksu ja viisas ja järkevä olisikin.
Ihmissuhteet ovat varsinkin sellainen asia, joissa järki saattaa lähteä, ellei pidä huolta maltistaan.

Minä olen onnellinen erakkona, eikä minua satuta olla yksinäisyydessä, vaikka olisin tässä tilassa elämäni päättymiseen saakka.