Tasaista menoain.

Ei sudi hyvin, ei suju huonosti, hammasta kivistää, vaan vyön kiristys ei ole tarpeen.
Ihan hyvin siis menee, paremmasta ei väliä, tai paremminkin saa mennä, huonommin ei tarvitse mennä, tasapaino siis vallitsee.

Kesäloma oli jo toukokuussa, omasta halustain. Nautin!
Minä olen hyvin erakko, en kärsi siitä lainkaan. Ihmiskiintiö tulee sopivasti täyteen työssä, työn ulkopuolella minulle riittää oma, luonnon ja koirien seura. Meidän seurakunta siis voi hyvin, eteenpäin mennään ja eilisten tuskat jää hetki hetkeltä etäämmälle. On aivan kuin laivassa olisi, joka hetki hetkeltä loittonee kauas pois entisestä maasta, kohti uusia ulapoita ja uusia maita.

Jep, minä olen erakko nimeltään laiva, munkki nimeltään koira, sammakkoprinssi ja maailman onnellisin mies! Taiteilija pikkulintu ei tippunut pesästään vaan oppi lentämään, juuri siten kuin lintujen tulee lentääkin.

Kun muistelen kesää 2009... ja kun olen kuluneen talven aikana seurannut muiden ihmisten elämänmenoa... Yhä selvemmin olen nähnyt, kuinka paljon jokainen voikaan itse päättää oman elämänsä kulusta ja kuinka paljon jokainen voi omaan elämäänsä vaikuttaakaan. On myös kummallista, kuinka vähän ihmiset huomaavat monestikin suurten vaikutus mahdollisuuksien määränsä! Jotkut ovat kuin unissakävelijöitä... samat kuviot toistuvat päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen... sitten on ihmisiä, jotka menevät kuin lentäen elämässään eteenpäin.

Jokaisella kuitenkin on sama mahdollisuus muuttaa elämäänsä, hallita elämäänsä ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Riittää, että vain lakkaa tekemästä joitain asioita, tai alkaa tekemään joitain asioita, kaikki on niin pienestä kiinni, ja itsestä kiinni.

Olen aivan onnellinen siitä, että olen vapaa, olen terve, olen oppinut hoitamaan asiat ajoissa, olen oppinut maltillisuutta, minulla ei ole kiire minnekään, silti kaikki tulee tehtyä ja hoidettua, jää aikaa jopa laiskotteluun ja riittävästi nukkumiseenkin.
Samalla minusta on tullut varsin vaitonainen mies. Lauleskelen yhä useammin yksinäni, muille ihmisille puhun yhä vähemmän, jopa välttelen muiden seuraa vaikka ei muissa kaiketi mitään vikaa ole, itsekseen vain asiat sujuu kaikkein helpoiten. Vaikka elämä on usein joukkue-urheilua, jollainen olin nuorempana... muistan aina isän sanat: Yksilölajeissa itse olet vastuussa onnistumisistasi ja epäonnistumisistasi. Joukkue voi hävitä, vaikka pelaisit kuinka hyvin tahansa. Harrasta yksilölajeja, opettele siihen.

Huomaan kyllä todeksi tuon opetuksen, ja ihminen voi muuttaa vain itseään, mutta se muuttaminen tarvittaessa kyllä kannattaa sellaista satoa korjaa sitten sadonkorjuu aikaan, jollaista on aikanaan istuttanut.

Minä yhä rakastan yön pimeyttä, päivän valoa, illan koittoa, aamun sarastusta, kaupunkien hälinää, luonnon rauhaa, ukkosten pauhua, laineiden liplatusta, mutta yhä enemmän olen oppinut rakastamaan yksin olemista, ja olen oppinut kiiruhtamaan hitaasti. Olen siis varsin onnellinen ihminen ja altistuttuani ihmisille, olen oppinut hyvin paljon siitä, millaista elämää en ainakaan kaipaa enkä halua.
Olen erakkona kaikkein onnellisin, sopusoinnussa ja tasapainossa, aivan kuin puu joka kasvattaa uudet lehdet aikanaan, varsistaa vanhat lehdet pois aikanaan, ja kun tulee oikea aika, nuput puhkeavat kukkaan. Minun ei tarvitse olla huolissani vaikka kukaan muu ei huomaa kukkien puhjenneen loistoonsa, yksin voi nauttia löytämästään näkinkengästäkin... vaikka Tove Jansson oli asiasta toista mieltä.