Huono ja vaikea ihminen.

Kävin kaupassa hakemassa nappuloille evästä ja itselleni pari energia juomatälkkiä. Alkoholiton vaihtoehto vallitsee tänä juhannuksena.

Kauppaan lähtiessäni mietin, olen kadottanut elämäni aikana kaikki kauniit tyttöystäväni, taidan olla siis kuitenkin aika hankala ihminen, jollaiseksi joku minua joskus sanoikin. No, mitäpä siitä, erakon elämässä ei ole valittamista.

Kaupan ulkopuolella oli joukko paikallisissa baareissa aikaansa viettäviä tupakoimassa, kaiketi kaljan haku reissullaan. Eräs kasvotuttu virnisti moikkaukseksi ja sanoi: " Lähetäänkö dogaamaan juhannuksen kunniaksi? ". Vastasin vain, en minä näin usein viitsi, vastahan viime vuonna olin. Taidan olla huono ihminen, välttelen mieluusti kapakoita ja oikeastaan kaikkia ihmisiäkin. Koirien kanssa metsissä ja rannoilla kävely on minulle parasta huumetta ja ajankulua. Ihan hyvin juhannus kuten joulukin menee tällä tavoin, itsekseen ja ihan hissukseen vaan.

Suuri Hiljaisuus

Olisi helpompaa
Olisi paljon helpompaa, jos voisi aloittaa puhtaalta pöydältä, alusta.
Uutta alkua ei ole olemassakaan. On vain suuri määrä elettyjä päiviä, paljon tapahtumia noina päivinä, joista tuhottomasti muistoja, niin iloja kuin surujakin.

Kun Taivasalla syntyi, se syntyi helpommin:
" Kauan ennen Aikojen Alkua oli aivan hiljaista, mitään ei tapahtunut, oli tyhjää. Niin tyhjää ja niin tylsää, ettei edes väriä toisesta eroittanut, harmaalla ei ollut sävyjä, ja maailma oli väritön.

Kuin huomaamatta hangella juoksentelevan Tuliketun häntä sipaisi lumihankea. Siinä samassa syntyi kipinöitä, jotka kohosivat korkealle taivaalle, niin syttyivät ensimmäiset revontulet.

Tuona hetkenä Pikkulintu lehahti lentoonsa. Kerran siivilleen kohottuaan se ei ole koskaan pystynyt laskeutumaan, vaan jatkaa yhä liitoaan ja lentelee ympäriinsä, kunnes sen Viimeinen Hetki saapuu. "

Noin luotiin Taivasalla, noin aloitettiin puhtaalta pöydältä yli 30 vuotta sitten, jolloin oli helpompaa olla sekä taiteilija että ihminen. Nykyään on paljon helpompaa olla ihminen, vaikeampaa olla taiteilija, sillä nykyisin suvaitaan paljon helpommin yksilöitä, vaikka toisaalta taas kilpailu on kovaa.

Jos en koskaan olisi kirjoittanut mitään, olisi pöytä tyhjä, ja olisi helpompaa. Kun on paljon kirjoittanut, puhunut, kuunnellut ja nähnyt, onkin reput täynnä tarinoita, joista pitäisi pystyä ammentamaan jotain kerrottavaa. Ensin huomaa, moneen juttuun on aiheet, vaan pian huomaa, ei kaikesta voi kertoa. Sitten tulee Suuri Hiljaisuus, sanoisi jotain, mutta ei tiedä mitä sanoisi, ja on lopulta vain hiljaa.

Niin kummallisia ihmiskohtaloita kun on omin silmin ollut näkemässä, ja itsellekin sattunut monenmoista, alkaa varomaan mitä sanoo, kenelle sanoo, miten sanoo, milloin sanoo, tai alkaa pitämään suutaan soukemmalla.
Helpompaa olisi piirtää sarjakuva, johon soppaan voisi sekoittaa mitä vain. Kukaan ei tietäisi, mikä on totta ja mikä tarua, sanottava tulisi sanotuksi, ilman että kukaan tulisi koskaan tietämään sen enempää mistään mitään.

Olen ollut pitkään hiljaa, ja niin olen tulevaisuudessakin, omalla tavallani. En kirjoita edes kirjaa nimelläni, en pidä taidenäyttelyä nimelläni, en edes kerro kuka olen, tai mille näytän. Erakoksi vetäydyttyäni olen päättänyt olla erakko ja pysyä erakkona. Siihen minulla on syyni.

Silti yhä kirjoitan, yhä maalaan, teen veistoksia, ja kuuntelen Tuulia. Olisi helpompi elää, jos vain eläisi kuten miehen kai tulisi elää... juosta naisten ja seksin perässä, juoda viinaa, hankkia upea auto, juosta rahan ja maineen perässä, katsoa televisiota ja leuhkia menestyksellään. En minä vaan halua tuollaista elämää. Yhä uskon ikuiseen rakkauteen, ja vaikka eläisin selibaatissa lopun ikäni juomatta pisaraakaan alkoholia, en varmasti katuisi jälkikäteenkään elämäntapaani.
En minä ketään mollaa, jokainen elää tavallaan ja konttaa tyylillään, onhan jokaisella sentään suuri valta siihen, kuinka käyttää ajan jonka on elämältä saanut.

Aamen sanoisi joku, mutta ei sitä tule kesken matkan vielä alkaa pistettä loppuun panemaan.

Soli noin pari päivää sitten kirjoitettuna... Kun koetin raapustaa pitkästä aikaa kasaan jotain mielettömästä urakasta... tekstejä on useampaankin kirjaan, ja silti tulisi kaikki koostaa vain yhdeksi kirjaksi, joka on todella täysin mahdotonta. Pitäisi varmaan luopua koko urakasta, kaikista kirjoista ja kaikesta kirjoittamisesta, unohtaa vain ja antaa olla.

-------------------------------------------------------------------------------------

Tänään spiidasin katsoessani eilisiä Kuningattaren häitä! Minusta tuli kerralla rojalisti, ja diggaan aivan kybällä Prinsessa Victoria:a. Olen todella vilpittömän onnellinen puolestaan.

Tasaista menoain.

Ei sudi hyvin, ei suju huonosti, hammasta kivistää, vaan vyön kiristys ei ole tarpeen.
Ihan hyvin siis menee, paremmasta ei väliä, tai paremminkin saa mennä, huonommin ei tarvitse mennä, tasapaino siis vallitsee.

Kesäloma oli jo toukokuussa, omasta halustain. Nautin!
Minä olen hyvin erakko, en kärsi siitä lainkaan. Ihmiskiintiö tulee sopivasti täyteen työssä, työn ulkopuolella minulle riittää oma, luonnon ja koirien seura. Meidän seurakunta siis voi hyvin, eteenpäin mennään ja eilisten tuskat jää hetki hetkeltä etäämmälle. On aivan kuin laivassa olisi, joka hetki hetkeltä loittonee kauas pois entisestä maasta, kohti uusia ulapoita ja uusia maita.

Jep, minä olen erakko nimeltään laiva, munkki nimeltään koira, sammakkoprinssi ja maailman onnellisin mies! Taiteilija pikkulintu ei tippunut pesästään vaan oppi lentämään, juuri siten kuin lintujen tulee lentääkin.

Kun muistelen kesää 2009... ja kun olen kuluneen talven aikana seurannut muiden ihmisten elämänmenoa... Yhä selvemmin olen nähnyt, kuinka paljon jokainen voikaan itse päättää oman elämänsä kulusta ja kuinka paljon jokainen voi omaan elämäänsä vaikuttaakaan. On myös kummallista, kuinka vähän ihmiset huomaavat monestikin suurten vaikutus mahdollisuuksien määränsä! Jotkut ovat kuin unissakävelijöitä... samat kuviot toistuvat päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen... sitten on ihmisiä, jotka menevät kuin lentäen elämässään eteenpäin.

Jokaisella kuitenkin on sama mahdollisuus muuttaa elämäänsä, hallita elämäänsä ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Riittää, että vain lakkaa tekemästä joitain asioita, tai alkaa tekemään joitain asioita, kaikki on niin pienestä kiinni, ja itsestä kiinni.

Olen aivan onnellinen siitä, että olen vapaa, olen terve, olen oppinut hoitamaan asiat ajoissa, olen oppinut maltillisuutta, minulla ei ole kiire minnekään, silti kaikki tulee tehtyä ja hoidettua, jää aikaa jopa laiskotteluun ja riittävästi nukkumiseenkin.
Samalla minusta on tullut varsin vaitonainen mies. Lauleskelen yhä useammin yksinäni, muille ihmisille puhun yhä vähemmän, jopa välttelen muiden seuraa vaikka ei muissa kaiketi mitään vikaa ole, itsekseen vain asiat sujuu kaikkein helpoiten. Vaikka elämä on usein joukkue-urheilua, jollainen olin nuorempana... muistan aina isän sanat: Yksilölajeissa itse olet vastuussa onnistumisistasi ja epäonnistumisistasi. Joukkue voi hävitä, vaikka pelaisit kuinka hyvin tahansa. Harrasta yksilölajeja, opettele siihen.

Huomaan kyllä todeksi tuon opetuksen, ja ihminen voi muuttaa vain itseään, mutta se muuttaminen tarvittaessa kyllä kannattaa sellaista satoa korjaa sitten sadonkorjuu aikaan, jollaista on aikanaan istuttanut.

Minä yhä rakastan yön pimeyttä, päivän valoa, illan koittoa, aamun sarastusta, kaupunkien hälinää, luonnon rauhaa, ukkosten pauhua, laineiden liplatusta, mutta yhä enemmän olen oppinut rakastamaan yksin olemista, ja olen oppinut kiiruhtamaan hitaasti. Olen siis varsin onnellinen ihminen ja altistuttuani ihmisille, olen oppinut hyvin paljon siitä, millaista elämää en ainakaan kaipaa enkä halua.
Olen erakkona kaikkein onnellisin, sopusoinnussa ja tasapainossa, aivan kuin puu joka kasvattaa uudet lehdet aikanaan, varsistaa vanhat lehdet pois aikanaan, ja kun tulee oikea aika, nuput puhkeavat kukkaan. Minun ei tarvitse olla huolissani vaikka kukaan muu ei huomaa kukkien puhjenneen loistoonsa, yksin voi nauttia löytämästään näkinkengästäkin... vaikka Tove Jansson oli asiasta toista mieltä.