Suomen kieli on muuttunut

Ei ole enää kielikään kuten ennen. Sen huomaa kyllä helposti, kun kiinnittää huomiota sanavarastoonsa. Sävyja ja vivahteita on jäänyt pois. Enää ei synny uusia sanoja, ja vanhatkin sanat kuolevat käytön puutteessa sukupuuttoon. Se ei ole hyvä asia. Eihän kielemme tarvitse muuttua sellaiseksi yleiskieleksi kuin esim. englanninkieli on.

Nykyisin syntyvät uudet sanat ovat pitkälle luonnottomia, teennäisiä tai lainasanoja tai sellaisia mukailevia. Vanhoja laulelmia kun kuuntelee, huomaa kaksi asiaa: Ne ovat monesti iloisia ja sanallisesti rikkaampia. On toki sellaisiakin lauluja, joissa kaikki meni perseelleen ja suru on puserossa, mutta jos vaikka kuuntelee Repe Helismaan kupletteja, niissä ilo paistaa läpi, vaikka ne kertoisivatkin vastoinkäymisistä.

Suomalaiset tarvitsevat iloa, naurua, valoa kaamokseen ja arjen täyttämään elämään, muuten ei jaksa ja elämästä muuttuu liian helposti ja huomaamatta kyynistä kännipäissä reuhkaamista, josta ei hyvä seuraa eikä kunniankukko laula eikä edes kiekaise.

Harmittavaa, että kielemme on muuttunut niin kovin vivahdeköyhäksi. Onko tämä nyt tehokkuuteen pyrkimyksen ja peruskoulun tulosta? Suppeala kielellä asioita hoidetaan tietenkin tehokkaasti ja täsmällisesti, väärinkäsityksiä ei tule eikä aikaa kulu turhaan, mutta kieli köyhtyy, kuihtuu ja näivettyy, eikä se ole oikein. Kyllä yhteisen kansallisomaisuutemme puolia täytyy pitää, se ei tarkoita että muita kieliä tulisi koettaa estää leviämästä maassamme, vaan tarkoittaa sitä, että ei kielletä muita kieliä, mutta ruokitaan omaamme. Vanhojen sanontojen ja sanojen käyttäminen viljee kieltä, pitää kielen hengissä eikä sanat pääse kuolemaan ja unohtumaan ajan saatossa.

Kuinka harva enää kutsuu ystäviään kamuiksi, vaan puhutaan frendeistä. haukkumasanat ovat olleet kielemme yksi rikkaus, kun ennen sanottiin toisiaan vaikka korpiksi, sutturaksi, luuhakkeeksi, niin nykyään nuokin sanat on korvannut joku fak juu tai vastaava. Mieluummin kutsun kyllä typerästi käyttäytyvää moukaksi tai idiootiksi, kuin alkaisin nimittelemään stupidiksi, vaikka kärsä voi tulla yhtälailla kipeäksi jos se toinen päräyttää turpaan.

Murresanojen pitäisi saada elää, ja niitä tulisi myös käyttää, vaikka kaikenlainen kansalliskiihkoilu onkin epäsuotavaa. Sanoohan hämäläinen yhä useinkin moro, eikä hei. Lapissa taas hei on aivan normaalia, moi, tsau, terve, tere jne. taas muiden seutujen kieltä. Jotenkin tuntuu, että Suomenkieli on liian tasapäistettyä ja muuttunut monesti liiankin yleiskielenomaiseksi. Tuollainen tietää vain sitä, että sanasto kuihtuu ja kieli köyhtyy, eikä sellaiseen ole näin pienellä kansalla varaa, kielemme on rikkautemme, sillä monisanainen ajattele myös rikkaammin kuin vähäisen sanavaraston omaava. Kielellinen rikkaus siis myös vaikuttaa älykkyyteen, sellaista voi päätellä melko sutjakkaasti, kun asiaa hieman laajemmalti pohtii.

Nykyisiä lauluja kun kuuntelee, kuuntelee herkästi laulajan ääntä ja ehkä myös laulun sanomaa. Tavallaan laulut ovat muuttuneet melko toistensa kaltaisiksi, köyhtyneen kielen vuoksi. Ehkä Mikko Kuustonen on ainoita, jotka lisäävät lanoituksiin harvinaisempia sanoja, kuten Abesiinia tms. Ne harvinaisuudet ovat kuitenkin vieraita sanoja, ja taitavat pistää monen korvaan lähinnä ärsyttävästi tai kummastuttavat kuulijaa ( kun keskusteluja laulujen sanoituksista on seurannut, monia ärsyttää juuri Kuustosen biisien sanat ). Silti, vaikka kuinka hyvä Irinakin on, laulut eivät enää eroa muiden artistien lauluista kuin melodiansa tai äänen käytön vuoksi, sanat ovat samaa peruskieltä kuin muillakin.

En sitten tiedä, onko asialla mitään väliä, mutta mielestäni kielemme ei saisi köyhtyä, eikä sitä tarvitsisi teennäisesti rikastuttaa, sillä lähihistoriastamme löytyy paljon jo olemassa olevia sanoja, joita vain tulisi käyttää nykyistä useammin, aivan arkikielessäkin, ilman että tarvitsee lähteä savoon kuuntelemaan kuinka lupsakkaasti ja värikkäästi asioita voi sanoa toisin sanoin.

Tutkimusmatkailija

Eräs ihmetteli kerran, vaaleneeko mustien väri, kun he muuttavat Suomeen? Aika metka kysymys, jota ei kai jokainen keksi kysyäkään. En kyllä itsekään moista ole keksinyt ajatella.
Todettu on, että aurinko ruskettaa, olipa ihon väri mikä hyvänsä. Ja kas vain, kyllä hmiset vaalenevat, jos ei aurinkoa saa. Vaikka vaaleneminen olisikin niin vähäistä, ettei sitä huomaa, vaalenemista kuitenkin tapahtuu. Olin niin juntti, että jopa kysyin asiaa Vietnamilaiselta ja Ghanalaiselta tuttavaltani, suoraan kysyin, hiukan häpeillen, mutta kysyin kuitenkin. Molemmat sanoivat muitta mutkitta, he ovat itsekin huomanneet saman seikan, iho on vaaleampi nyt kuin silloin kun asuivat kotimaissaan.

Sen sijaan panin merkille yhden luonto asian, sydäntalvea ei tullut lainkaan.
Sydäntalvellahan linnutkaan eivät laula ja luonto " nukkuu ". Tänä talvena ei ole ollut yhtäkään päivää jolloin ei lintujen laulua olisi kuulunut. Talven selkä on jo taittunut, pian on kevät ja varsinaista talvea ei sitten taaskaan tullut. Ilmasto on muuttunut, ja kuulemma tulee muuttumaan yhä edelleenkin.

Mitäpä tuosta, elämän perus edellytykset ovat yhä olemmassa ja maailma pyörii, joten kaikki hyvin, vaikka paremminkin voisi olla. Hyvä päivä mennä taas elää.