Kadehdittavan onnellinen ihminen.

Pakko joskus kerrata itsekseen elämäänsä, ja elämässään tapahtuneita asioita. Paljon on ehtunyt tapahtumaan, monenlaista hyvää ja ei niin hyvää, joskus jopa pahaakin.
Ei tuohon päänsä ja elämänsä läpi käymiseen tarvita kallonkutistajaa, sen jokainen saattaa tehdä itsekseen päissään, kuitenkin mieluummin selvinpäin kuin päihtyneenä.

Muistan joskus tuskailleeni, etten osaa ajatella! Siitä on kyllä kauan aikaa, ja sen jälkeen olen oppinut ajattelemaan, edes jollakin tavalla. Nykyään kai lennän omilla linnunradoillani... vaan pääseepä siten irti hetkeksi puuduttavasta työelämästä, ja jaksaa taas iloisinmielin hymy suupielessä ja pilke silmäkulmassa hujeltaa eteenpäin.

Eipä elämää pahemmin kannata ryppyotsaisena kulkeakaan, siitä tulee vain ennen aikainen vanhuus ja mahahaava ja stressiä ainakin. Oikeanlaista stressiä kyllä kannattaa ottaa, se innottaa jatkamaan yrittämistä. Vääränlainen stressi vie voimat... mutta onhan tuollaisista asioista tehty laulija ja kirjoitettu kirjoja jo vuosikymmenet sitten, vaikka en muista ainoatakaan, kun en ole ensimmäistäkään lukenut.

Luin joskus nuorena niin pajon, ettei ole myöhemmin tullut enää luettua, vaikka kyllä aihetta olisi lukea, niin ei tulisi aina keksittyä uudelleen jo keksittyjä asioita. Toisaalta, voisi alkaa olemaan turhauttavaa ja tylsää, ellei olisi jotain mietittävää. On siis parempi miettiä asioita, kuin olla miettimättä, vaikka se olisi kuinka turhan tuntuista ajan hukkaa jonkun mielestä, mutta itsepä päätän mihin aikani käytän tai tuhlaan.

Joskus aina välillä olen kirjoittanut niin paljon, että sorminivelet ovat tulehtuneet ja on ollut pakko olla kirjoittamatta. Leukaluut sen sijaan eivät ole vielä kipeytyneet puhua pölpöttämisestä, eikä korvat tulehtuneet kuuntelemisesta. Mutta vaikka olisi aivan mukavaa saada kirjoittamisella leipä pöytään, laulut olisi kuitenkin pian laulettu... on helppo polttaa tupakkaa aski viidessä tunnissa samalla kun kirjoittaa... joten on parempi ettei minusta tule kirjailijaa.

Markku Aro laulaa niin osuvasti: " ...ooon elämän palapelin koonnut aina uudestaan..." tai jotain siihen suuntaan. Joskus on se palapeli tullut kasattua, ja niin vastakin, sillä vaikka tietyt asiat muuttuvat elämässäin, peruskaava on entisensä, elämällä tulee olla jatkuvuutensa, vaikka olisi kuinka eri vuodenaikoja... kelläpä nyt aina kaikki menisi niin hyvin tai niin huonosti, etteikö tuuli vaihtaisi aina joskus suuntaansa.

Kuulostaa aivan eri asialta, jos sanoo alkaneensa säästämään, tai jos sanoo alkaneensa keräilemään rahoja. Mieluummin keräilen rahoja, kuin alkaisin säästämään. Säästäminen kuulostaa itaran hommalta, eikä itarana olisi koskaan onnellinen. Harrastan siis rahan säästämistä, se sopii laiskalle ihmiselle hyvin harrastukseksi. Sitten kun välillä laittaa rahakokoelmansa tuhlaten menemään, ei tule stressiä että inflaatio veisi kokoelmalta yllättäen arvon. Hyvä harrastus, sen voi aina aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä, eikä siinä koskaan tule niin hyväksi että siihen voisi kyllästyä.

Nykyinen työpaikka on hyvä kultakaivos, raha juoksee suoraan tilille, eikä tarvitse kovasti ponnistella asian eteen. Silti, kaipaan yhä raskaanpaa työtä... metsurin työtä kaipaan, keho kaipaa liikuntansa, eikä aina kävely riitä. Joku päivä tämä kullanvuolija ottaa ja lähtee käpälämäkeen. Nuorempana olisin mennyt jo, kuten nuorempana niin herkästi otin ja lägdin niin usein. Ei kaduta, saihan siinä elämän, joka vei maan äärestä toiseen ja kaikkeen siinä välillä. Nykyisin kai on joko laiska, tai varovainen tai aikaansaamaton, kun tekee siirtoja maltillisesti ja hitaammin. Hitautta älä pelkää, vaan pysähtymistä, ja tarkkaan harkittu vie paremmin kohti tavoitetta, olipa se mikä hyvänsä.

Elämä on karatea, sanoi se yksi miyamotoko se oli? Siinä yhdessä elokuvassa, jonka nimeä en edes muista, kun niin vähän katselen eläviäkuvia, ja edellisestä kerrastakin on aikaa.
Elokuvaan oli kuitenkin todella hyvin ujutettu lauseita jotka kuvastavat totuutta, eli ovat niitä vanhoja sananlaskuja ja viisauksia. Ellei tee tuhansia ja tuhansia toistoja, ei koskaan tule mestariksi ainakaan, eikä muutenkään osaavaksi hommassaan.
laiskalla on laiskan onni... ja vaikka on syntynyt onnellisten tähtien alla, kultalusikka suussa ja saanut kaiken kultalautasella, silti jos osaavaksi aikoo, pitää olla malttia opiskella ja oppia. Odottaa... odottaa sitä päivää, jolloin spagaatti menee yhtä vaivattomasti kuin käden ojennus, ja kun pankiltä nousee 200 kiloa yhtä helposti kuin ottaa huikan kahvikupistaan.

Mahdottomia ei saisi tavoitella... vaan kun on saanut kaikki aiemmat mahdottomat tavoitteet jo täytettyä, täytyy tavoitella jotain muuta, että olisi jotain johon tähdätä. Kun tavoittelee sellaista jota koskaan ei tule, on aina jotain odotettavaa, ja kaikki se jonka saavuttaa, on hyväksi, vaikka se ei olisikaan vielä se mikä on todellinen maali.

Jos ajaisin autolla paikasta a paikkaan b, en ehtisi ajatella asioita, enkä myöskään ehtisi nähdä niin paljoa. Se tarkoittaisi, etten eläisi niin täysiä kuin kävellen kulkien elän. Olen kai kadehdittavan onnellinen ihminen, kun elän kybällä joka hetki, ja pärjään ilman autoa, eläminen on käsittämättömän halpaa ja olen rikas kun on varaa jopa tuhlata rahaa! Aina varmempaa, ei passaa hankkia lapsia, eikä vaimoa, sillä silloin olisi pakko lopettaa tuhlaaminen, hankkia auto ja enkä enää eläisi itse elämääni, vaan aikani kuluisi ihan muiden asioiden hoitoon kuin nykyään. Ehdin kävellä, jutella ihmisten kanssa, hoitaa siitä huolimatta velvollisuudet ja muutkin hommat, eikä mikään merkittävä jää tekemättä.

Tuon ajateltuani joudan vaikka ottaa päiväunet ja tuudittautua uneen ajatellen sitä, kuinka onnekas olenkaan kaikesta huolimatta ollut.