Sukelluksia

Kunhan kirjoitan, vailla sen ihmeempiä taiteellisia tarkoitusperiä. Kirjoitan vaan, koska se on luonnollista toimintaa. Vaikka päättäisin etten kirjoita, tuleepa kirjoitettua kumminkin, vaikka en ole kirjailija.

Pohdin tänään aamukävelyllä, millaisen sarjakuvan voisikaan piirtää niistä mielikuvista joita mieleen nousee. saisihan niistä tarinan aikaiseksi ja niinpä nyt pyörittelen mielessäni sarjakuvaa ja ryhdyn sitä piirtämään kunhan aikaa siihen vain siunautuu. Itsellenikin oli yllätys, kuinka vajaan puolentoista tunnin kävelyn aikana ehti syntyä ajatus, idea ja juonikulku ja kuvitustapa valmiiksi. Ajattelen yleensä kaiken kuvina, en sanoina, ehkä juuri siksi ideasta niin nopeasti syntyi tarina.

Sarjakuvatkin ovat tarinoita, tai ne voivat olla humoristisia pläjäyksiä. Koetapa saada sketsi mahtumaan kolmeen piirrettyyn ruutuun... se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Joskus nuorempana piirsin sarjakuvia ja monenlaista muutakin kuvaa, mutta sitten se jäi, piirtäminen.

Kirjoitan kirjaa, jonka olen jo kirjoittanut kolmesti. Teos syntyy, mutta koska se elää jatkuvasti, laajenee ja tiivistyy samaan aikaan. Elää aivan omaa elämäänsä ja on jatkuvassa muutosten tilassa, kuten koko maailmankaikkeuskin pienimmästä osatekijästä suurimpaan, on kirjalle vaikea lopullista muotoa rakentaa, koska muoto muuttuu jatkuvasti.

Uutisointi on vaikeaa, sillä kun tapahtuu jotain, siitä uutisoitu tulee aina hetken tai pidemmän ajan viiveellä, reaali-ajassa eivät uutisetkaan korviimme kantaudu, vaan ovat jälkikaikua ja yleensä aina vähintäänkin toisenkäden tietoa, sein jo monesti matkalla muuttuneet. Aivan kuin juorut ja huhut! Juorut ja huhut muuttuvat suusta suuhun kulkiessaan, samaan saattavat uutisetkin langeta, ja ovatko ne enää mitään uutisia? Niinpä, jos uutisisaa sanottiin... sehän on kuin sanoisi: Tällaista huhutaan, tai kuulemma... sillä harvoinpa tekijä itse kertoo: Nyt olen tekemässä sitä ja tätä, vaan korkeintaan ilmoittaa imperfektinä, tein sitä ja tätä, josta seurasi sellaista ja tällaista.

Avoimuuteni ja puheliaisuuteni, ja uteliaisuuteni kautta olen ennakkoluulottomasti jutustellut hyvin monien ihmisten kanssa. Kuullut siinä sitten monenlaista tarinaa, tavallisempaa kuin erikoisempaakin. Lopulta yksikään tarina ei ole kovin erikoinen, mutta samalla yksikään tarina ei ole laisinkaan tavallinen. Uudet sukupolvet syntyvät, kasvavat ja varttuvat. Jokaiselle yksilölle ( ja uudelle sukupolvelle ) tapahtuvat kokemukset ovat ensikertaisia, vaikka aiemmille sukupolville ne tapaukset ovatkin jo tuttua juttua, menneen talvenlumia, selvää kauraa, kuin itsestään selvyyksiä... mutta ne eivät ole itsestään selvyyksiä! Joka erehtyy pitämään jotain itsestään selvyytenä, on jo taantunut ja kadottanut kosketuksen elämään, ja elää enää oman totuutensa kanssa, kuin luullen jo tietävänsä kaikesta kaiken. Kukaan ei saata tietää kaikesta kaikkea, ei toisen nahkaan saata pukeutua, eli toisen tunteita ja tuntemuksia tuntea, ei vaikka kuinka kokenut olisikin.

Vieläkin muistan, kuinka ärsyttävälle kuulostaa kuulla: Et sinä voi tietää, olet vielä niin nuori. Puhu sitten kun olet yhtä vanha kuin minä nyt. Pöh! Ei ikä ole mikään viisauden mitta. Vanhakin voi olla tyhmä, nuorikin voi olla viisas, ja niin monesti onkin... nuoret sukupolvet pystyvät olemaan vanhempien sukupolvien opettajia, vaikka vanhemmat tietenkään eivät hevillä moista tahdo sulattaa. Kuitenkin monet heistä olivat aikanaan itse samanlaisia jästipäitä, kapinoivat aikanaan itse vanhempien viisita neuvoja vastaan, mutta ovat jo unohtaneet kokonaan tuon asian. No, yksilöllistähän tuokin on, ei kaikkia saata samaan nippuun laittaa, ei nuorempia eikä vanhempia.

Eikö joskus ole tehtykin elokuva siitä, jossa elokuvassa juoni rakentuu siihen, että tehdään elokuvaa. En muista, syntyikö koskaan elokuvassa elokuvaa, mutta taisi olla melko päätöntä koheltamista ilman kunnollista tarinaa. Tavallaan katsotaan kulisseihin, mitä taustalla tapahtuu ja tehdään elokuva siitä tausta työstä. Elokuva siis siitä, kuinka elokuva tehdään, tai kuinka sitä ei todellisuudessa ainakaan tehdä. Oman kirjani kirjoittaminen on tavallaan juuri sitä, kirjoitan paljon siitä mitä asian ympärillä ja taustalla tapahtuu, tyyliin: Näin syntyy kirja, vaikka paljon suurempi tarina taitaa syntyä siitä, kuinka kirja tehdään. Se ja sama, ainakin minulle, sillä en koe asiaa millään tavalla kutsumukselliseksi, kunhan vain kirjoitan, siinä kaikki, ei mitään elämää suurempaa.